maanantai 6. lokakuuta 2008

Messuilta kotiuduttu

No niin, nyt on messut onnellisesti takanapäin, ja voi mahdoton miten mahtava kokemus oli!!
Perjantai iltana ajeltiin serkun kanssa Seinäjoelle ja lauantai aamuna silmät sikkurassa Helin kyydissä messuille. Unet jäi hieman vähälle, liekkö hieman jännittänyt tai jotain :) Mukana oli tietty jos jonkinmoista askartelutarviketta, joita sitten ensin kannettiin Taitopuoti Paperinauhan osastolle.
Ja kuinkas ollakaan, ensimmäisenä siellä oli vastassa Maiju :) Heinikan osasto oli siis aivan vastapäätä. Myös Heinin ja Ninan näin livenä ensimmäistä kertaa, ja mahtava oli tavata kasvotusten kaikkia:))
Johtuen demoiluista, ei juuri ehditty Maijun kanssa jutella, sunnuntaina molempien matkatessa junalla kotiin, viestiteltiinkin, että oltiin niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana :DD Otetaan sitten Jyväskylässä juttelun kannalta :)
Lauantai ja sunnuntai menivät kuin hujauksessa. Oli mahtava tavata niin paljon askartelusta innostuneita ihmisiä, ja paljon myös sellaisia, jotka eivät aikaisemmin olleet edes nähneet leimasintekniikalla toteutettuja kortteja. Minun aikani siis meni näyttäessä, millaisia erilaisia leimasimia on, kuinka niillä leimataan ja kuinka eri väreillä väritetään. Edessäni oli siis promarkerit, aqua promarkerit, chaksit sekä öljypastelliliidut öljyt, stumpit ja vesipurkkikin. Kortteja en messuilla tehnyt yhtäkään valmiiksi, vaikka luulin että saan muutaman tehtyä. Kiva oli kuitenkin neuvoa, väritella ja kokeilla itsekin kaikkea uutta kivaa :)
Kokemuksena messuviikonloppu oli aivan huippu ja jos uusi tilaisuus vielä tulee, mukana olen ehdottomasti :))
Ja loppuun sitten pieni esimerkki siitä, mitä askartelijan mukaan tarttuu messuilta, huolimati siitä, tarvitseeko mitään vai ei :DD Ja siis minähän en kiertänyt messuilla lainkaan, ainoastaan nämä tarttuivat Taitopuodin osastolta ja Heinikasta :)
Paperit ovat aivan uusia Fancy Pantseja, jotka ovat juuri tulleet Helille. Kauppaan tulevat sitten, kun Heli saa purettua kaikki messuilla olleet tavarat :) Halusin kuvata näitä vähän lähempää, kun ovat mielestäni niiiin herkullisen värisiä :)
Fancy Pantsin papereita...(jotka muuten ovat kaksipuoleisia!)



Ja sitten vähän chalkseja, nauhoja, ruuvihaaraniittejä ja helmiä...


Ja Inkadinkadon leimasinsettejä (perhoset, linnut sekä syksyinen setti), magnoliaa sekä aivan ihana löytö Paperbag studios Dreamer leimasinsetti..näitä pakko päästä pian kokeilemaan :))

Heinikasta löytyi nämä eli Inkadinkadon lumihiutaleleimasinsetti, pöllö leimasin sekä joulutähti leimasin , papereita, nauhoja sekä fiskarsin nauhaboordileikkuri.

Ja Fancy Pantsin papereita lisää...



6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oli kiva tavata, vaikka ei ehdity kovasti jutellakaan. Otetaan sitten kuukauden päästä sitten takaisin nekin jutut mitä jäi nyt puhumatta :)))
Oli kuitenkin kiva nähdä :)

Hilkka kirjoitti...

Hienoja papruja sekä ostoksia....täällä vaan kateellisena katselen. Jospa Tampereelta löytyis jotain kivaa marraskuussa...odotusta...odotusta!
Varmaan oli mukava kokemus vaikka kiireinen:))

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä messuilla on kivaa, vaikka rankkaakin se tavallaan on. Tunnut sinäkin tykkäävän Inkadinkadon leimoista ;-D

myy ja vilijonkka kirjoitti...

kuulosti et tykkäsit olla! ihania ostoksia! itse tässä satsaan tonne tampereen messuille noita ostoja!
jos sinne päästään;)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania papereita olet ostanut.

Aija kirjoitti...

Kiva kuulla että oli onnistunut keikka! Minä en kyllä edes uskaltaisi lähteä tuollaiseen paikkaan kun viimeksi Heini luona käydessä ostokset olivat ihan mahdottomat :)
Nuo Fancy pantsin paperit on kyllä ihanan herkullisen värisiä ja kaikki muutkin ostoksesi näyttävät upeilta, ja tietty tarpeellisilta :)))