maanantai 30. maaliskuuta 2009

Tahtoo viikon tai kaksi lomaa..

Millään ei aika tunnu riittävän kaikkeen, mitä askartelun saralla tahtoisi tehdä ja kokeilla, siitä kertoo varmasti paljon se, että vaikka hänglareitten kevään klubipaketti saapui toissaviikolla, tässä postauksessa tulee vasta ensimmäinen niillä leimasimilla tehty kortti :D
Pipaiitan kanssa jo naureskeltiin, että vuokrataan erämökki jostain hevonkuusesta ja majoittaudutaan sinne viikoksi. Vaatimuksena mökistä vain se että on piiiiitkä pirttipöytä ja pizzataksi tulee paikalle soitettaessa :DD Ja ehkä tämä vielä toteutetaankin ;D

Mutta tässä siis kortit, joista ensimmäinen on tehty leikkien mustalla uteella. Jollei joku vielä tiedä, ni mä oon tähän uteeseen koukussa :DD
Leimailutaivaassa Marikan kanssa höpöteltiin siitä, että sööttejä leimakuvia pienille tytöille ja pojille on vaikka kuinka paljon, mutta aikuisille korttien teko on vaikeaa, eikä aina sovi antaa huumorikorttiakaan joka tehty Art Impressionin leimasimilla. Olen siis hakemassa/yritän tehdä nyt sellaisia tyylikkäitä kortteja, joita voisi antaa kun henkilö täyttää 50 tai enemmän, eikä antaja uskalla huumorikorttia antaa. Marika tehnyt viime aikoina juuri näitä kortteja, tyylikkäitä, joissa ei näitä söpöisiä kuvia-tykkään!!

Tämä kortti on tehty taustapaperia myöten itse, käyttäen Stempelgleden Grunge Collection leimasinsettiä, sekä kirjoitusleimasinta joka Paperbag studiosin leimasin. Taustapaperin siis leimasin ensin, distressin mustalla kirjoitustekstiä sekä pitkänmallista Grungen koukeroa versafinellä. Sitten leikkasin retrokukat akvarellipaperista ja päällystin mustalla uteella, kun Utee oli vielä lämmintä, leimasin hopealla leimasinmusteella Grunge collectionin kukkasen retrokukan keskustaan. Harmi, ettei kuvasta näy miten mahtavia nuo kukkaset oikeasti ovat :) Uteella ja hopealla leimasinmusteella tein myös tuon circle it leimasintekstin, josta tuli kuin sinetti :) Koukerot tekstin takana on myös Grunge Collection setistä. Sitten lisäsin vähän nauhaa, pariin neulaan laitoin helmiä glossy accentilla (kuivuu nopsaan ja jää läpinäkyväksi, liimaa myös paperia siististi ja nopsaan!) liimaten ja sitten vielä lisäsin sydämen roikkumaan ketjusta.
Tässä sitten täysin erilainen kortti :D Eka kortti siis tehtynä hänglareitten keväisestä klubipaketista, ja ihaniahan nämä ovat-myönnettäköön :) Taustapaperin tein yksiväriseen keltaiseen lisäämällä Priman taustaleimasimella verkkoa, sekä kukkia Grunge collectionin kukkasella-mementon musteita käyttäen. Mustat koukerot Artemion leimasimia, leimattu Versafinellä. Teksti ja viivat Circle it setistä. Keltaisen paperin reunoilla laitoin musteenlevittimellä Distressin oranssia mustetta. Hänglarin väritin Distresseillä vesivärisivellintä apuna käyttäen. Ja reunat "vanhennettu" Tim Holzin reunaleikkurilla.
Oikein mahtavaa alkanutta viikkoa teille kaikille näiden korttien myötä :)
Huomenna tuleekin sitten kortteja, joissa olen leikkinyt kirkkaalla Uteella :D

9 kommenttia:

krista kirjoitti...

Vau, tuo musta on tosi upea!

Ansku Aarremaasta kirjoitti...

Tosi kivat kortit olet tehnyt!Tuo musta on tosi tyylikäs ja sopii kyllä annettavaksi vaikka kenelle.Hänglar-kortti on kanssa ihana ja nää leimasimet on aina yhtä suloisia..Samaa mieltä olen tuosta ajanpuutteesta ja se mökki-idea on ollut täälläkin mielessä!

Anspe kirjoitti...

WAU!!!! Musta kortti on Todella tyylikäs, kaunis kortti!!

Annuli kirjoitti...

Tosi upeat kortit!

Heli Matero kirjoitti...

Upeita kortteja...uteeta on tilattu kimpassa.....

Taina kirjoitti...

Kortit on kauniita ja musta väritykseltään hieman erilainen, mutta kiva ja tyylikäs. Jos erämaamökkiin lähdette askartelemaan, täällä heti yksi mukaanlähtiä.

Marika kirjoitti...

Aivan mahtavan upean tyylikäs tuo musta Utee kortti ja ei tuossa Hänglar kortissakaan mitään vikaa ole :)))
Uteet tuli tänään katsotaan milloin kerkeän testaamaan. Innolla jään odottamaan uusia tuotoksia mitä kirkkaasta uteesta saa aikaiseksi :)

maiju kirjoitti...

Hienoja kortteja olet tehnyt. Väritykset taas niin upeita :)

Me leikiteltiin Kälviällä kanssa hyvin paljon UTEE:n kanssa ja myös tuon Grunde setin kanssa... Jostain syystä ne sopivat hyvin yhteen. Todettiin myös, että hopea on hyvä väri UTEE:n kanssa, kun pohja väri on joku muu kuin kirkas... me leikiteltiin punaisella ja hopealla ja tuli upeita :)

Antoisia hetkiä UTEE:n kanssa :)

Anonyymi kirjoitti...

Todella upeita kortteja!
Minullakin tuo blogien päivitys hieman jäänyt. Suursiivousta saanu tehdä ja vaikka mitä. Tuntuu ettei tekeminen lopu ikinä...
Ehkä sitä kerkiis jossain vaiheessa taas askarrellakkin;)

Ihanaa viikkoa!