keskiviikko 26. elokuuta 2009

Sarah Kay tyttösiä

Viime aikoina olen värittänyt lähes joka kerta 4 samaa kuvaa eri väreillä. Tämä ihan siitä syystä, että jokaisella kun on omat lempivärit, joten on vähän kaikille jotain-tai ainakin niin toivon :) Ja näin vältän myös sitä, ettei tule kahta täysin samanlaista korttia.
Tämä Sarah tyttönen on uusimmista ostoksistani, pikkuhiljaa olen siis lämmennyt myös näille.
Kaikki väritykset copic-inktense yhdistelmällä cansonin illustrator paperille.

Ja useaan kertaan minulta on taasen kysytty, kuinka kauan näitä kortteja teen. Näitä olen tehnyt 2 iltaa/yötä, eli toisena väritän (jota kutsun nykyjänsä myös hinkuttamiseksi koska nysvään näitten kuvien kanssa turhankin pitkään), ja toisena sitten kokoan. Näin teen siitä syystä, että pöytäni on niin pieni, että levitän sitten pöydälle joko värit tai sitten koristeet. Mutta siis puolitoista tuntia/kortti normaali "vauhti".

Ja sitten itse kortteihin. Tässä sinisävyisessä kortissa koristeina pitsiä (tai miksiköhän tuota sanotaan), kukkia ja timantteja, teksti sekä perhonen siirtokuvia.
Sitten vaaleanpunaista/pinkkiä ja koristeina nauhaa, kukkia, lehtiä sekä timantteja, teksti siirtokuva.
Ja sitten vihreää ja oranssia. Koristeina taasen nauhaa, kukkia, lehtiä sekä timantteja.
Ja vimppana vielä hempukka vaaleanpunainen ja hieman pinkkiä mukana. Koristeina pitsiä sekä perhoset, ei kukkia tällä kertaa. Teksti puukantaisella leimasimella.Mukavaa keskiviikkoa kaikille :) Ja isot kiitokset kaikista kannustavista kommenteista joita olette jättäneet, oat piristäneet tätä vauhdikasta arkea huomattavasti :)

10 kommenttia:

Viipula kirjoitti...

Oletpa tehnyt taas todella ihania kortteja...tähän ei nyt suomenkieli riitä kuvaamaan kuinka upeita ne ovat!

Maaret kirjoitti...

No onpas ihania kortteja, kaikki todella hyvin onnistuneita, joten tällä kertaa en osaakaan sitä lempparia näistä valita:)

Carola kirjoitti...

Aivan valtavan upeita kortteja kaikki, tykkään :)

maiju kirjoitti...

Miia... mä ihmettelen, että miten sä ehdit aina tekemään kaiken tämän :)
Iso perhe siinä sivussa ja kauheasti ihania töitä... Kauniit värit ja väritykset taas kaikissa. Kiva nähdä niin monenlaisia kortteja samasta kuvasta.

Kirsi kirjoitti...

Todella kauniita kortteja olet taas tehnyt. =) Minun lemppariksi nousi kyllä tuo vihreä-oranssi, mutta se voi johtua siitä että pidän todella paljon molemmista väreistä =D Sitten kysymys. Kun käytät copiceja ja Inktensejä yhdessä niin levitätkö inktensen värin millä? Öljyllä? Hmm... Olikohan ymmärrettävä kysymys... =/

Leenamummi kirjoitti...

Kaikki kortit taas ihan huippu-upeita!
Yllätys, yllätys, minusta tuo viimeinen hempukka kortti ehdottomasti kaikkein kaunein:D
Sopivat nuo ihanat perhoset hyvin tänne Sarah Keyn puutarhaan.

Seija kirjoitti...

Ihania,hienoja,upeita kortteja taas jälleen.

Maissi kirjoitti...

Toinen toistaan upeampia korteja ja väritykset ovat upean näköisiä :)

AnnaManna kirjoitti...

No huhheijaa.... yhdyn Viipulan sanoihin; ei taas pysty kuvaamaan sanoin, suomeks eikä hepreaksi, että nää on vaan niiiiin !!?**!! taas :)
<3

Liisa kirjoitti...

Täällähän on ollut varsinainen työpaja käynnissä. Aivan ihania kortteja, todella kauniit värimaailmat ja ihanan paljon käytetty kukkia.
- Liisa