maanantai 21. joulukuuta 2009

Kohokuviointiin tarkoitetut paperit testissä

Minulla, kuten monella muullakin, on ihania askartelutarvikkeita pilvin pimein ja aina vain tulee uusia hankittua. Tästä syystä yksinkertaiset ja "vanhat"tarvikkeet jäävät monasti huonolle käytölle, ja tässä lupaan parantaa ensi vuonna, eli lupaan käyttää hankkimiani tarvikkeita monipuolisemmin ja myös sieltä vanhemmasta päästä.

Yksi syy, minkä vuoksi aikoinani hankin sizzixin, oli se, että ihailin kohokuvioituja papereita, mutta kuinkas onkaan käynyt...juuri ollenkaan en papereita enään kohokuvioi saatikka käytä, vaikka kohokuviointiin tarkoitettuja taskuja omistan aika monta. Nyt kun siivoilin nurkkaustani (sadannen kerran tänä vuonna), löysin näitä kohokuviointiin tarkoitettuja papereita. Tarvitaan siis cuttis tai sizzix, kohokuviointitasku/taskuja, hiekkapaperia tai siihen tarkoitettu palikka ja erilaisia papereita. Toki voi kohokuvioida aivan tavallista kartonkiakin, mutta myynnissä on myös näitä erilaisia papereita juuri tähän tarkoitukseen, jotka tuovat sitten oman hienon efektinsä.

Tässä kuvassa näette paperit ennen kohokuviointia, kohokuvioinnin jälkeen sekä hieman hiottuna. Vaaleanpunainen on paperia, joka tekstuurimainen pinnaltaan ja valkoinen sisus tulee näkyviin kun hioo. Violetti on tasaisempaa paperia ja siinäkin valkoinen sisus tulee esiin hiottaessa. Alareunassa on ihania vaaleansävyisiä papereita, joista paljastuu hionnan jälkeen samaa sävyä oleva tummempi kuvio. Toki näitä papereita on myös sellaisia, joista paljastuu esiin ruskea kuvio tai musta..valikoimaa on vaikka kuinka.

Tässä sitten muutama kortti tehtynä kohovioiduilla papereilla ja minimaalisilla koristeilla. Nämä jatkavat siis linjaa, kortteja ilman leimakuvaa, Pipaiitan heittämä haaste. Koristeina kaikissa ainoastaan nauhaa, pieniä hakaneuloja ja niihin laitoin roikkumaan aina jonkin metallisen koristeen. Mielestäni pienellä vaivalla tulee hienoja kortteja, näitä aioin joulunpyhinä tehdä sarjatyönä, meneillään pienimuotoinen projekti, josta lisää ensi vuoden puolella :) Ja iloinen olen myös siitä, että näihin kortteihin saan tuhottua nauhavarastoani, joka on pursunut hieman yli äyräiden :D

Laitan vielä linkit erilaisiin papereihin, jotka tarkoitettuja kohokuviointiin:
-Musta paperi, josta tulee esiin hoittaessa jokin muu väri (lehtiö),
-toinen samanmoinen lehtiö eri väreillä,
-color coren tekstuurimaisia papereita joissa samansävyinen kuvio hiottuna, mutta hieman vaaleampi sävy tulee hionnan jälkeen esiin (1. kuvassa vaaleanpunainen esimerkki),
-gemstones, kimaltavapintainen ja tekstuurimainen paperi, jossa ydin saman sävyinen kuin paperi,
-DCWV:n paperit, joissa valkoinen ydin (1. kuvassa violetti esimerkki)
- colorcore whitewash, vaaleat paperit, joista tulee tummempi kuvio hiottaessa (tulossa taitopuodin valikoimiin).








12 kommenttia:

wiiks kirjoitti...

Mutta eihän nauhoja voi kossskaan olla liikaa!!! Eihän? :)
Iloista Joulua!

Pöydän kulmalla näpertelijä kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus tällaiselle, joka ei koskaan ole kohokuvioinut mitään. Houkuttelisi tutustua tähänkin tekniikkaan. Otin muuten talteen vaateostoksesta tuommoisen pikkuisen hakaneulan, kun muistin sinun aiemminkin käyttäneen sellaisia riipusten kiinnittämiseen. Kiitos hauskasta vinkistä!

Ritva kirjoitti...

Minä vasta olen BigShotin hommannut ja nyt niitä taskuja ja olen aivan intona, mitä kaikkea niillä saakaan - en kylläkään noita hiomisjuttuja (vielä).....
Rentoa askartelua, eikös olekin ihanaa muuta askarrella kuin joulukortteja :))
Jouluja edelleen...

lehtipollo kirjoitti...

Hienot kortit, yksinkertainen(/sehko) on kaunista! Hyvää joulua!

Pipaiita/Carita kirjoitti...

Teippiä, paperia, mustetta
leimoja, kyniä, tusseja
naurua kanssa ystävien
hulluja hetkiä luovuuden
Niitä kaikkia lahjaksi antaisin
ja koko vuodeksi jakaisin!

Sydämellistä Joulua toivotellen,
Carita

Maaret kirjoitti...

Hyvää Joulua!

myy ja vilijonkka kirjoitti...

todella rauhallista ja hyvää joulua!

Taru Jehkonen kirjoitti...

Ihanaa joulun aikaa ja lumista tunnelman taitaa Sinulle ja perheellesi!

Katjuska kirjoitti...

Kaunista ja tunnelmallista joulua sinulle ja perheellesi!

Riina kirjoitti...

Hyvää ja Rauhallista Joulua Miijja!

Paula | Pammu kirjoitti...

Rauhallista joulunaikaa Miialle! Törmäillään taas ensi vuonna!

Eikku kirjoitti...

Nyt seikkailin täällä kohokuviointi-kirjoituksessasi....ja tunnustan, että mullakin muutama tasku käyttämättömänä lojuu laatikossa...ja näistä sun ihanan yksinkertaisista korteista iski inspiraatio minullekin! Heti huomenna kohokuvioimaan taustapapereita! Kivaa!
Oikein ihanaa alkanutta vuotta sinulle!