Lupasin näyttää, kuinka
Aqua Promarkerit toimivat, tai kuinka minä niitä olen käyttänyt. Tässä vaiheessa jo mainitsen, että olen vasta nämä kynät messureissulla hankkinut ja testaillut vasta muutaman kerran, joten harjoitteluasteella olen minäkin :)
Kysehän on siis vesiliukoisista tusseista, joita voi levittää ja värejä laveerata veden avulla. Apuvälineenä toimii aivan tavallinen sivellin tai sitten säiliövesiväripensseli, kumpi nyt mukavammalta tuntuu, tai sitten voi myös käyttää värin laittamiseen sivellintä ja levittää sen vesisäiliö pensselillä :)
Ja tosiaan, voi näillä tusseilla värittää aivan suoraankin ilman vettä.
Ja paperina käytän tosiaan sellaisia, joihin soveltuu vesi käytettäväksi, tässä tapauksessa siis aivan tavallista akvarellipaperia, myös vesiväripaperi soveltuu hyvin tähän tarkoitukseen. Kokeilemalla jokaisella varmasti löytyy se oma :) Tässä tekniikassa ei haittaa, vaikka paperi olisi hieman rosoisempaakin, väri levittyy siveltimellä kyllä :)
1. Järjestyksen ihmisenä (ja pyh!), tein itselleni tällaisen värikartan. Minulla on siis 10 Aqua Promarkeria, sellainen yksi setti. Settiin kuuluu myös letramarkin vesisäiliöpensseli. Tusseissa on ohut kärki, sekä paksu kärki.
Levitin akryylipalikalle paksummalla kärjellä väriä jonoihin, värien sekoittamista varten.
2. Tässä sitten huikea väriskaala, mitä 10:llä tussilla saa aikaiseksi :) Ihanan murrettuja sävyjä mielestäni. Värikartta auttaa kovasti, kun alkaa kuvia värittämään (myös muiden värien kanssa), voi etsiä sen mieluisimman sävyn eikä tarvitse tusseja /kyniä kaikkia käydä lävitse, katsoo vaan värit kartasta ja valitsee tarvittavat tussit/kynät:)
3. Sitten asiaan..väritin WOJ:n tuolia esimerkkinä. Ensin valitsin väriksi naples yellown, joka hentoa vaaleankeltainen väri. Tällä väritin koko tuolin ensiksi. Olin ensin laittanut väriä akryylipalikkaan, josta sitten vesisäiliöpensselillä otin väriä.
4. Tässä sitten tuoli kokonaan väritettynä, tulee mielestäni tasaista helposti ja nopeasti.
5. Sitten lisätään seuraavaa väriä, eli hieman tummempaa. Tässä olen sekoittanut akryylipalikan päällä kahta väriä ; gold ochre sekä cadmium red. Jätän tuolin pehmusteiden keskustat vaaleimmiksi, eli lisään vain väriä reunoille.
6. Olen häivyttänyt tässä ensiksi lisäämäni tummemman kerroksen ja lisännyt vielä hieman tummempaa laittamalla punaista väriä siveltimeen hieman enemmän. Tässä havainnollistin myös samalla, kuinka tärkeää on siveltimen (kevyt) pyörittäminen. Jos tekee viivamaisia vetoja, sitä on vaikeampi häivyttää jatkossa. Vasen puoli tehty pyörittämällä ja oikealla viivamaisia vetoja.
7. Tässä sitten väriä lähdetty häivyttämään reunoilta kohti tuolin keskustaa. Häivyttäminen tapahtuu veden avulla ja toki voi lisätä myös hieman väriä, kunhan se ei ole tummempaa kuin mitä on viimeiseksi lisännyt :) Esimerkiksi pohjavärinä laitettu naples yellow ja aivan hitunen muita käytettyjä värejä olisi tähän aivan sopiva väri.
8. Sitten lisäsin "varjokohtiin vielä pelkkää punaista. Tämän jälkeen lisäsin vielä väriyhdistelmää ; cadmium red-lamp black sekä gold ochre varjokohtiin..tuli kivan tummanruskeaa.
9. Tässä kuvassa sitten tuolin pehmusteet valmiina. Puuosat aloitettu värittämään mustalla, punaisella sekä ruskealla (gold ochre). Tykkään itse lopputuloksesta, tulee jotenkin kivan vanhanaikainen tunnelma, kun värit ovat pehmeitä ja sekoittuneet hyvin toisiinsa.
Tällä testailukokemuksella voin siis sanoa, että nämä on tosi helppokäyttöiset, monipuoliset ja mikä parasta...värit helppo sekoittaa eikä jää rajoja eri värien väliin. Myös hyvä seikka on se, ettei tarvitse hankkia miljoonaa eri sävyä tusseja, vaan sekoittamalla saa ison väriskaalan. Jatkan siis harjoituksia..tykkää :)) Ja jättäkää toki kysymyksiä ja käyttökokemuksia kommentteihin :))
10 kommenttia:
Todella hyvän postauksen oot tehnyt!!! Niin selvän että minäkin (dummie) ymmärtää!!! Hi hi iii Kiitti ideoista"!
Loistava postaus ja kiitos ymmärtämisen auttamisesta Nyt kyllä haluan kokeilla minäkin.... heti kun käsi sallii- se on nyt paketissa - tukisiteessä siis keskiviikon lääkäriä odotellessa! Mutta tosi upea ohjeistus...
Höh...itselläni olleet nuo Aqua Promarkerit jo kauan aikaa mutta en ole hoksannut tuota hyvää ideaa sipaista värejä jonossa palikkaan jolloin niitä on helppo ottaa ja sekoitella (Kiitos vinkistä) Ottamalla siveltimellä väriä suoraan tussin kärjestä saa helposti voimakkaita värejä jos tarve vaatii...
Tosi hyvä postaus! Olen usein miettinyt noita aqua -tusseja että millaisia ovat toisiin Promarkereihin verrattuna. Nyt minäkin voisin harkita noita tusseja, kun tykkään värittää kuvia laveeraamalla.
Mä tykkään kanssa näistä tusseista, toimii hyvin samaan tapaan kuin Distressit. Tai samoin mä ainakin olen käyttänyt.
Kiitos tämä oli oikein selventävä juttu, miten ne toimii.
Pahastuitko, kun linkitin tämän väritysohjeen sivulleni, ihailen kovasti korttejasi:)
Minulla ollut promarker aquat käyttämättöminä jo kauan, mutta nyt innostuin kokeilemaan kun teit näin selkeät ohjeet! Kiitos :)
Tämä postaus tuli kyllä tarpeeseen! itsellänikin ollut nuo värit jo pitemmän aikaa, mutta en ole oikein keksinyt miten niitä käyttää. Joten suurkiitos sinulle! Pitääpä alkaa harjoitella!
Minäkin, ulkomaalainen idiotti, tajusin jujun...
Lähetä kommentti