sunnuntai 30. elokuuta 2009

Tussit sekä kuivapastellit

Minulta on usein kysytty, mitä tarkoitan sillä kun mainitsen, että väritetty copic/promarker tusseilla sekä kuivapastellikynillä, että miten tämä tapahtuu. Tässä siis pienen pieni tutorial, kuinka minä tämän teen.

Ensinnäkin, leimakuva (Forewer friends-näitä tuli taitopuotiin juuri :)) on leimattu mementon mustalla musteella, cansonin illustrator paperille.

Ensimmäinena vaihe on siis copic/promarker väritys. Väritän kauttaaltaan tusseilla tasaisesti, pyörittäen tussia koko ajan. En siis tee tässä vaiheessa mitään varjostuksia. Tässä olen käyttänyt copic tussia Raw silk ja tassuihin milky white sävyä, mutta myös milky white on hyvä pohjaväri. Promarkereista käytän nalleihin pastel yellow sävyä.

Sitten otetaan kuivapastellit. Ensin lisään hieman punaisensävyistä ruskeaa tuomaan lämmintä sävyä nalleihin. Ei siis väritetä kauttaaltaan, vaan lisätään sinne tänne, ja levitetään väriä pumpulipuikolla öljyn avulla. Huom! kallistakaa öljypulloa ylösalaisin sen ollessa kiinni ja ottakaa pumpulipuikolla aivan hieman vain öljyä suoraan korkista. Mikäli otat vahingossa liikaa, vaihda pumpulipuikkoa, älä missään nimessä läträä öljyä paperiin, siitä jää vain ikäviä läikkiä.

Tässä kuvassa ekat värit levitetty ja lisätty tummempaa ruskeaa.
Ja sitten sama homma, levitä väri.

Tässä näkyy hieman huonosti väritetyt kohdat, mutta viimeiseksi lisään mustaa varjokohtiin.

Tässä sitten olen mustat varjostuksetkin levittänyt ja kuva on valmis.

Ja sitten kuva valmiissa kortissa.
Toivottavasti tästä tutorialista oli apua värittelyyn ja vastasi kysymykseen :)
Mukavaa uutta viikkoa kaikille :)

9 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Hyvä vinkki ja ihana kortti!

itse värittelen vesiväreillä mutta käytän joskus kuivapastilleja varjostuksen tehostamiseen...

Carola kirjoitti...

Ihanat nallukat :) Olet tosi taitava värittämään.

Kirsi kirjoitti...

Kiitos tästäkin ohjeesta =) Ihana katsoa kuinka kuinka kaunista jälkeä saatkaan aikaiseksi =)Pitääpä itsekin kokeilla tuota kun monesti tulee väritettyy vain copiceilla tai sitten kokonaan muilla menetelmillä...

amppa kirjoitti...

kaunis kortti, ja ihailen edelleen tuota taitoasi värittää :))

Leenamummi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta!
Ihastuttava kortti taas kerran!!!
Hyvää alkanutta viikoa!

Nunt kirjoitti...

Kiitokset ohjeistuksesta!

Voisitkos vielä vähän sen verran mainostaa, että minkä valmistajan kuivapastelleja käytät? ;)

xx,
nunt

Miia kirjoitti...

Kiitos teille kaikille kommenteista, toivon tosiaan että näistä ohjeista olis apua ja mahdollisimman moni saisi intoa harjoitella värittämistä. Ja teidän kommenteistanne minä taasen saan uutta puhtia jatkaa harjoittelua ja myös ohjeiden väsäämistä :)

Minulla tämä värittely kausittaista eli väritän milloin milläkin väreillä ja välillä sitten taasen tuntuu ettei mikään onnistu ja silloin on hyvä pitää taukoa :)

Yritän lähiaikoina tehdä näitä ohjeita enemmänkin, muillakin väreillä-näitä kuitenkin kysytään aika ajoin.

Ja Nunt...väritän cretacoloreilla pääasiassa, mutta myös muutamia värejä koh-i- noorin väreistä, koska tuossa creta colorin pakkauksessa mikä minulla on, on vain 24 väriä ja koh-i-nooreissa taasen enemmän värivalikoimaa :)
Ei siis väreissä huomattavaa eroa käytössä :)

Pirkkis kirjoitti...

Kiitos hyvästä opastuksesta! Tuo pumpulipuikon käyttäminen oli mulle (taas) ihan uus juttu. Oon yrittäny stumpeilla levittää pastelleja, siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Pitääkin heti iltasella testiä...

Tuo kortti on niiiin suloinen!

Unknown kirjoitti...

Kiitos ohjeista!
Teet todella ihania kortteja! Kysyisin tästä ohjeesta että mitä öljyä käytettään kuivapastellien levittämiseen?