torstai 4. helmikuuta 2010

Valmistautumista leimailutaivaaseen

No niin, edessä viikonloppu, jota on odotettu jo kauan :)
Viikonloppuna kokootuu siis Leimailutaivaan merkeissä iso sakki iloisia, nauravaisia ja tod. näk. myös äänekkäitä askartelusta innostuneita naisia koolle :D- mikäs sen mukavampaa!

Viimehetkessä piti minunkin tehdä nimikyltti rintaan, edellinen on jossain, missä lie.
Simppelillä toteutuksella ajan puutteen takia tämän tein, perhosleimasimella sekä priman leimasimella ja väritykset copic tusseilla.


Ja tämän kortin perhoset on tehty samalla leimasimella kuin nimikylttikin, tällä kertaa käytin siis koko leimasinta, kun taasen nimikyltissä käytin vain yhtä tämän leimasimen perhosta.
Väritykset niinikään copic tusseilla.
Sininen perhonen on leimattu kahteen kertaan ja siivet kohotettu 3D tarrapaloilla.

Lopuksi haluan vielä kiittää isosti saamastani palautteesta,
koskien copic artikkelia, jonka tein uusimpaan Ihana lehteen :) On ihanaa saada palautetta ja myös ennenkaikkea ihanaa tietää, että ohjeesta on ollut apua värittelyyn :))

Ja samalla vastaan vielä yhteen kyselyyn, muistaakseni Paulette kysyi, että mistä copic aloitus settiä saa ostettua.
Copic aloitus settiä löydät Taitopuoti Paperinauhasta, tosin nyt taitaa olla hetkeksi poistettu nettikaupan varastosta- Heli ottaa kaikki setit mukaan leimailutaivas messuille. Mutta siis niitä löytyy kuitenkin :)

Nyt pakkaamaan vielä loput tarvikkeet ..lauantaihin :))
Mukavaa viikonloppua kaikille!!

4 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Piipahdin täällä sun blogissa ja toinen toistaan upeampia kortteja oletkin tehnyt. Ja todella taidokkaasti osaat värittää. Olen itse myös tulossa Leimailutaivaaseen. Ehkä nähdään siellä.

Piccolissima kirjoitti...

Oikein mukavaa viikonloppua! :)

Kaisa kirjoitti...

Kiitos Miia mahtavista vinkeistä Leimailutaivaassa, olin kyllä jo iloinen jutustasi Ihana-lehdessä, mutta värittämistä helpottaa kyllä kun oikein näkee toisen tekevän.
On varmasti ollut hankala kirjoittaa sitä lehtijuttua =), näyttäminenhän on aina helpompaa.
Puhuit tekeväsi listausta lisäkynistä Copic aloitussettiin, innolla sitä odotan ja toisaalta kauhulla, olen nimittäin varmasti ostanut ihan vääränlaisia sävyjä =D

lehtipollo kirjoitti...

Upeat kortti ja nimilappu! Et tosiaan tarvitse korttiin muuta kuin leimasimen ja värit ja hienolta näyttää.