perjantai 7. toukokuuta 2010

Pojalle kortti välillä

Tämä viikko on ollut harvinaisen kiireinen. On ollut joka päivä jotain ohjelmaa, menoista mainittakoon esmes keskimmäisen poitsun kouluun tutustuminen :) Naureskellen muistelin keskiviikko aamuna sitä, kun pari vuotta sitten vetistelin koulun pihalla kun esikoista vein tutustuman kouluun. Hymy hyytyi koulun pihassa ja kurkkua kuristi aivan tuttuun tapaan...eipä ollut fiilikset muuttuneet sitten yhtään. Taas edessä siis jännitystä, pelkoa ja ja vaikka mitä, ennen kuin tämä keskimmäinen oppii koulutiensä ja koulun tavoille muutenkin. Poika itse oli kyllä reippaana ja aivan innoissaan kouluun tutustumisesta. Huippujännää tietty oli, että tutustumisluokka oli aivan sattumalta isoveekun luokassa ja opena isoveekun ope ja samaan pulpettiinkin istui aivan vahingossa :D Veljekset kuin ilvekset :D

Mutta sitten korttiin. Tällaisella kaavalla tein muutamia kortteja ajatellen ammatteihin valmistuvia poikia. Hyvin vähillä koristeilla, kun kortissa kuitenkin kaksi leimakuvaa. Poika on WOJ:n leimasin ja ruusutausta Blue Ridge Impressionin-väritykset copic tusseilla.
Oikein aurinkoista perjantaita kaikille! *huokaus* Ihanaa, viikonloppu tulossa!

8 kommenttia:

annennäpräilyt kirjoitti...

ihana ja tuo ruusuleimasin on aivan upea<3
onnea uuden koululaisen matkaan, onnenpotku pyllylle:)

Annennäpräilyt kirjoitti...

En oikeesti tiiä, täytyy kokeilla nyt, jätän uudelleen linkkini, mä olen kopsannu vanhasta, enkä kyllä tarkistanu toimiiko se, voi hattu sentään:)
0kkey vika selvis, siellä on url osoitteessa kirjainvirhe, korjasin sen nyt:) ihan mun tyylistä

Hilkka kirjoitti...

Ihanat väritykset jälleen kauniissa kortissasi:)
Siin näet miten nuo lapset kasvaa, onnea tulevaan syksyyn pojan koulutaipaleelle:)Mummonkin vanhin täyttää jo marrask. 5v...kohta siis kouluun:)
Ihanaa Äitienpäivää:))

Viipula kirjoitti...

Tosi ihana kortti!

pipertäjä kirjoitti...

Oi, tää korttihan oikein hehkuu. Upea! Niin ne vaan lapset kasvaa, itse vaan ei vanhene, eiks niin? ;)

Unknown kirjoitti...

Mielettömän komia kortti ja ihanan raikas värimaailma :) Leimasimetki on tosi ihania taas kerran <3

Miia kirjoitti...

Tosi upea tuo poikakortti.olen katsellut sitä tänään useamman kerran.Tuo hyvän mielen ja silmät lepää.Itse teen pääasiassa 3-d kortteja,ja niistä kuvista ei juurikaan nuoria poikia löydy.Pikkupojille ja vauvoille kyllä.Olen pitkään etsinyt juuri nuorten poikien kuvia.Kivaa kesän odottelua kaikille.T: Miia

A-L kirjoitti...

Tosi kiva kortti pojalle. Saanen käyttää ideaasi?
Äitienpäivää, aurinkoa al