sunnuntai 8. elokuuta 2010

Leimakuvalle pilvinen tausta

Tänne keskiseen suomeen laskeutui savusumu, tehden ilmasta todella raskaan hengittää, taivas harmaa ja pilvet alhaalla. Nyt onkin siis sopiva aika tehdä tutorial, kuinka leimakuvan taakse tehdään pilvinen taivas, tätä kysytään aika usein, joten eiköhän ole aika tämäkin ohje liittää tänne omaan blogiin.

Tarvikkeet:
Ensinnäkin suosittelen alustaa, johon muste ei tartu. Tämä alusta kestää myös kuumuutta, eli embossatessa/käyttäessä kuumailmapuhallinta, voi paperia pitää alustalla huoleti. Alusta on helppo pitää puhtaana, vauvan peppupyyhkeillä puhdistus onnistuu nopsaan.
Välttämättömät ovat kuitenkin leimakuva, Distressin mustetyynyt (tipoilla/täyttöpulloilla en ole tätä onnistunut tekemään), musteenlevitin sekä paperista itsetehty pilvenreuna. Oikeassa reunassa näkyy musteenlevittimen vaihtohuopia.
TAI
voit halutessasi tehdä tämän myös vaahtomuovinpalasella (ei meikkisienellä, se ei levitä mustetta mielestäni tasaisesti) ja chalkseilla-tekniikka sama.

Ensin otetaan mustetta musteenlevittimessä olevaan huopapalaan, painelemalla kevyesti musteenlevitintä mustetyynyyn (ei hankausta, hankaaminen nypyttää mustetyynyn pinnan).

Sitten lähdetään pyörivällä liikkeellä viemään mustetta kohti leimakuvaa.
Huom!!! Tärkein asia tässä musteenlevittämisessä on se, että älä vie musteenlevitintä suoraan leimakuvan päälle, vaan leikatun pilvenreunapaperin päälle!!

Syy on tämä. Siihen kohtaan, mihin musteenlevitin ensimmäiseksi koskee, menee suurinosa musteesta, ja jos mustetta menee paperiin/leimakuvaan paljon ei sitä saa enää levitettyä tasaisesti. Vie siis musteenlevitin pilvenreunapaperin päälle, ja lähde tekemään pilvipaperin päällä ensin pyörivää liikettä..näin ylimääräiset musteet jää pilvipaperiin, muste levittyy tasaisesti huopapaalaan ja voit tämän jälkeen lähteä viemään pyörivällä liikkeellä mustetta musteenlevittimellä kohti leimakuvaa.

Pyörivää liikettä siis koko ajan. Leimakuva on piilossa pilvipaperin alla, joten leimakuva ei sottaannu.

Sitten liikutetaan pilvipaperia eri kohtiin leimakuvaa, mihin pilviä halutaan tehdä. Jos haluaa tehdä tummemman taivaan, pitää valita tummempi sävy-pilvethän tässä jäävät aina valkoisiksi. Minä halusin tehdä vaalean taivaan, joten pilvet erottuvat vain juuri ja juuri.

Tässä sitten pilvitausta valmiina. Ja samaan tapaan tehdään värjäys leimakuvan reunoille-ei suoraan leimakuvaan musteenlevitintä, vaan alustalle ensin, ja siitä pyörivin liikkein kohti leimakuvan reunaa. Tässä varsinkin tuo suosittelemani alusta aivan huippu, musteenlevitin liukuu siinä hyvin ja muste tosiaan helppo puhdistaa poies alustasta. Erona alustalla ja paperilla (jos pidät paperia leimakuvan alla, ettei pöytä sotkeennu) on se, että alusta ei ime mustetta kuten paperi tekee, joten käyttämällä alustaa myös säästää mustetta.

Ja lopulta valmistunut kuva päätyi poitsun kirjanmerkiksi, kiitos Maissille hyvistä ohjeista :). Ja kerrankin meillä ollaan hyvissä ajoin liikkeellä, lukudiplomikirjat nimittäin haettu kirjastosta jo, vaikkei koulu edes ole alkanut :D
Ja tosiaan...taivaan ei aina tarvitse olla sininen, kannattaa kokeilla myös muita värejä :)
Toivottavasti tästä oli apua niille, joille tekniikka oli aivan uusi :)

5 kommenttia:

Maria K kirjoitti...

Tämä on kyllä niin yllättävän helppoa..siihen myös hurahtaa helposti =)!
Ja loppu tulos on aina yhtä erilainen =)!Hieno kirjakulma, tulee varmasti käyttöön =)!

AN kirjoitti...

voi mitä kauniita kortteja ja kaikkea oletkaan saanut aikaan-minulla on kortinteko vähän jäissä mutta ehkä se siitä,kun syksy tulee-ja mies lähtee töihin--;)

Maissi kirjoitti...

Ihana kirjanmerkki ja kiitos myöskin ohjeista, enpä ole tuota ennen kokeillut :)

Marge kirjoitti...

Voi KIITOS tästä ohjeesta. Olen itsekin usein miettinyt että miten noita pilviä tehdään, onko siihen leimasin tms....Ja suunnittelin että jos olisin päässyt paperinauhaan värityskursseille niin oisin kysynyt miten nuo tehdään. No vastaus tuli nopeemmin kuin osasin odottaa. Kiitos=) Nyt vielä kun saisi aikaa jostain ylimääräistä että kerkeis paneutuu askartelemaan=D

Miia kirjoitti...

Kiitokset kommenteista, ja kiva että ohjeesta oli hyötyä :)
Livenä tämä olisi helpompi näyttää, mutta toivottavasti sanallisesta ohjeesta kuvien kera on myös apua :)