sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Liukuvärjäystä Mementoilla

On ollut ihanan aurinkoinen syyspäivä. Minä sain hetkisen vapaata päivällä, joten suunnistin metsään suppilovahveroita etsimään. Sangon sain täyteen sieniä, ja nyt on mieli hyvä ja olo rentoutunut. Ja hassuahan tässä tosiaan on, että olen aivan himokerääjä, mutta sieniä en kyllä suuhuni pistä :D

Kortteilua harrastin myös tänä viikonloppuna vähän. Tässä pieni demo, mitä tein.
Tekniikkaa sanotaan kaiten liukuvärjäykseksi. Tarvitaan leimasin, sekä kolme eri leimasinväriä suht samaa sävyä. Käytän Mementon musteita kun Inkadinkadon leimasimilla tai muilla akryylisillä leimasimilla leimaan, tekevät hyvää/tarkkaa jälkeä. Liukuvärjäyksessä näiden mustetyynyjen pieni koko on myös plussaa :)

Aloitetaampa sitten. Ensimmäisenä levitetään leimasimeen koko alueelle vaalein sävy.

Seuraavaksi otetaan astetta tummempi muste, ja mustetta laitetaan noin puoleenväliin leimasinta-ei siis koko leimasimeen!

Ja viimeiseksi sitten kaikkein tumminta sävyä, ja laitetaan mustetta vain aivan vähän leimasimen reunaan.

Tässä kolme samalla tekniikalla toteutettua lehtijonoa valmiina.

Tein lisäksi myös lehtiä samalla tekniikalla myöhempää käyttöä varten.

Tässä näette, mihin tarkoitukseen nuo isot lehdet leimasin. Eli punchasin niistä lehtiä. Näitä kiva liittää kortteihin koholleen 3D tarroilla noiden lehtijonojen päälle, ja ovat sävysävyyn- tietty. Liukuvärjäyksellä lehdistä tulee eläväisempiä, kuin että leimaisi vain yhdellä musteella.

Tässä yksi mallikortti tuleville Seinäjoen messuille, jossa olen tuollaista liukuvärjättyä lehtijonoa käyttänyt. Aiheena messuilla on skräppäys, joten minä teen "pajassani" mm. tällaisia telinevalokuvakortteja pitkästä aikaa :)
Kylläpä oli mukava leikkiä :))

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, minä lähden tästä unille,
aamulla kello soi aivan liian aikaisin :D

Ei kommentteja: