tiistai 12. lokakuuta 2010

Vesivärit

Ohje tehty koukussa kortteihin sivustolle ja julkaistu muutama kuukausi sitten.

Vesivärit ovat edullisia, kestävät kauan ja niitä on aika hyvin saatavilla. Merkkejä ja valmistajia on pilvin pimein, ja nyt kun olen kokeillut kolmea eri laatua, en juurikaan ole eroja huomannut. Vertailussa ovat olleet mm. Van Gogh merkkiset vesivärit ja todella halvat lelukaupasta ostetut lasten vesivärit, mutta toki tästäkin voi olla kanssani eri mieltä :)


Vesiväreillä värittäessä tarvitaan vesivärien ja veden lisäksi siveltimiä, tai/sekä vesisäiliösivellin. Siveltimissäkin merkkejä on monia ja kokeilemalla löytää sen itselleen parhaimman vaihtoehdon, tässä kohtaa mielipiteeni on, että mitä kalliimpi sivellin sitä parempi. Siveltimiä on hyvä olla ainakin kahta eri kokoa, minulla siveltimistä eniten käytössä numerot 0, 1 sekä 3 ja lisäksi käytän vesisäiliösivellintä. Siveltimiä löytyy myös edullisina setteinä, jotka ovat toimineet hyvin eivätkä ole rispaantuneet käytössä.

Paperin valinnalla on iso osa värittämisessä, ellei jopa tärkein. Ja kuten tarvikkeissa muutenkin, myös papereissa on tarjontaa jos jonkinmoiselta valmistajalta ja eri vahvuisia vielä samalta valmistajalta. Itse suosin vesivärien kanssa Cansonin Illustration paperia, joka kestää hyvin sen, että maalaa samaa kohtaa useampaan kertaan. Vesivärien kanssa käytettäväksi tarkoitetuista lehtiöistä löytyy yleensä sanat watercolour/aquarell ja paperin vahvuus kannessa ilmoitetaan myös, vahvuudet vaihtelevat yleensä 200-300g välillä.



Leimasinmusteena vesivärien kanssa käytän VersaFinen mustaa mustetta, joka ei leviä vedellä läträtessä.



Loistava apuväline vesivärien kanssa on pieni sumutinpullo (vesiväripaletin vasemmalla puolella näkyvä pieni pullo). Ennen värittämisen aloittamista suihkautan vähän vettä vesivärien päälle, eivät kastu paljoa, juuri sopivasti pinta pehmenee. Tämän pienen jutun uskon säästävän värejä, koska värinapit eivät kastu koko ajan läpeensä ja siveltimellä saa otettua tummaa väriä palettiin juuri sopivan määrän. Jos laittaa paljon vettä värinapin päälle, väri vain laimenee ja jos haluaa tummaa väriä, joutuu väriä ottamaan todella paljon. Koska käytän väripalettina lautasta, voi lautasellekin suihkauttaa vettä välillä, mikäli värit ehtivät kuivaa lautasella.




Ja aloitetaampa sitten. Olen ensin leimannut Cansonin Illustration paperille Penny Blackin nallen kuvan, käyttäen VersaFinen mustaa mustetta. Tämän jälkeen suihkautin pienestä sumutinpullosta vesivärien päälle vettä. Apuvälineeksi otin lisäksi valkoisen lautasen, jota käytän väripalettina. Lautaselle otan aina väriä siveltimellä vesiväripaletista, laimennan sitä vedellä tai sitten sekoitan kahta eri väriä keskenään, en koskaan ota väriä suoraan vesiväripaletista vaan haluan lautasella nähdä kuinka paljon väriä siveltimessä on ja minkä väristä väri oikeasti on. Valkoisella lautasella värit näkee hyvin, ja siitä saa juuri sopivan vähän/paljon väriä. Siveltimenä minulla on tässä hyvin pieni sivellin, jolla on helppo värittää pieniäkin yksityiskohtia. Vettä tarvitaan tietysti lasiin myös, että siveltimen voi välillä puhdistaa.






Ensimmäisenä väritän leimakuvasta nallen. Väritän ensin pohjan hyvin vaaleallaruskealla, laimentaen tummanruskeaa väriä lautasella vettä apuna käyttäen. Sivellintä kevyesti pyörittäen värittelen nallen. Hyvin pieni määrä väriä ja vettä riittää. Vesivärejä on vaikea hallita, mikäli siveltimessä on paljon vettä, eikä paperikaan vettä määrättömiä ime. Jos siveltimessä on paljon vettä, tarttuu siihen myös paljon (vaaleaa)väriä. Siveltimen tulisi siis ennemmin olla kostea/nihkeä kuin märkä, näin saa väriä hallittua minne haluaa, eikä se lähde karkailemaan leimakuvan rajojen ulkopuolelle. On otettava myös huomioon, että jos siveltimessä on paljon vettä, myös väristä tulee haalea, ja toisinpäiten, eli mikäli vettä siveltimessä on vähän, väri on tummempaa.




Kun olen levittänyt vaalean kerroksen, on aika tummentaa varjokohtia. Varjostamiseen käytän samaa ruskeaa, kuin millä pohjamaalauksenkin tein, tälläkertaa en laimenna väriä lautasella ollenkaan.




Kun olen varjokohtiin lisännyt tumman ruskeaa, puhdistan siveltimen ja jätän sen nihkeäksi. Tämän jälkeen aloitan levittämään varjokohtiin lisättyä väriä tuolla puhtaalla siveltimellä vieden väriä reunoilta keskustaan päiten. Tässä kuva värin levityksen jälkeen.






Sekoitin vielä mustaa ja ruskeaa lautasella, saaden vielä astetta tummempaa ruskeaa, tätä lisäsin muutamiin varjokohtiin.




Sitten väritetään paita sinisellä. Varjokohtiin vähän sinistä ja tämän jälkeen väriä levitetään puhtaalla siltimellä kohti paidan keskustaa.Varjokohtiin vähän lisää tummempaa sinistä (kuvassa).




Ja tämän jälkeen puhtaalla siveltimellä häivytetään varjokohtien tummansininen väri.




Sitten väritetään postilaatikko ja kukat.Postilaatikon väritin hennosti kauttaaltaan aika laimealla punaisella, kukkiin laitoin vain vähän tummanpunaista väriä.




Postilaatikkoon laitoin punaista väriä johon en lisännyt lainkaan vettä, näin sain hyvin tummanpunaista väriä, jota laitoin postilaatikon varjokohtiin. Sekoittelin lisäksi vähän punaista, oranssia ja keltaista, saaden hieman lämpimämmän värin, tätä väriä laitoin kukkiin.


Samalla tapaa värittelin loputkin leimakuvasta (siilin, hiiret, ruohikon), ja sitten olikin taustan värittämisen vuoro. Leimakuvan ympärille on usein kiva laittaa vähän väriä. Tällä kertaa halusin laittaa sinisellä hennon taustan käyttäen samoja vesivärejä. Taustan teen sillä tavoin, että ensin laitan puhdasta vettä leimakuvan ympärille vesisäiliösiveltimellä aika reilusti. Vedellä täytetty vesisäiliösivellin on tässä tapauksessa mielestäni parempi kuin sivellin, koska vesisäiliösiveltimestä saa tarpeen tullen paljonkin vettä kerralla paperille tulemaan ja nopsaan.
Jollei sinulla ole tuollaista vesisäiliäsivellintä, niin valitse iso sivellin, joka "imee" paljon vettä. Kun olin vettä lisännyt leimakuvan ympärille, sekoitin kahta sinistä lautasen päällä ja levitin nopsaan isolla siveltimellä (nro 3) väriä leimakuvan ympärille.



Ja niin on kuva valmis. Muutamalla värillä valmistui tämä leimakuva ja aika nopsaan.



Nyt olisi sitten teidän vuoro antaa palautetta tästä ohjeesta, jakaa vinkkejä liittyen vesiväreihin ja niillä värittämiseen, onko sinulla käytössäsi jokin erityinen apuväline josta olisi apua vesiväreillä maalaamiseen, mikä mielestäsi on paras paperi, onko vesiväreissä eroja jne jne..sana on vapaa :)




7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan järjettömän opastava ohje!!!
Siis tämän mukaan aion jatkaa leimakuvien värittämisharjoituksia, ISO KIITOS sinulle Miia. Olen siis vasta-alkaja, joten en voi neuvoa hyvän paperin tai värin suhteen. Terveisin tarhatäti-Kaisa

minnako kirjoitti...

Mie en oo koskaan osannut värittää leimakuvia, nyt voisin taas yrittää kun oli selkeät ohjeet!

Loreal Blondi kirjoitti...

Selkeä ja hyvä ohje jota on helppo noudattaa. Minulle oli uutta tuo sumutus ja myös kuivalla siveltimellä levitys lopuksi.
Kokeilun paikka!

Katukettu kirjoitti...

Heippa!

Mie laitoin siulle sähköpostia jo samana päivänä, kun arvonnan olit suorittanu...liekkö menny roskapostiin?? Mut laitan nyt uudemman kerran, jos ei tänään näy, niin ilmottele!

Anitta kirjoitti...

En ole hyvä värittäjä vesiväreillä,mutta noilla ohjeilla kokeilen kyllä :) Kiitos

Miia kirjoitti...

Kiitokset kommenteista, kannatti siis tännekin liittää nämä ohjeet!

Katukettu, laitoin sinulle sähköpostia ja lahjakortti lähtee sinulle mitä pikimmiten.
En tosiaan tiedä, minne postisi on kadonnut, mutta hyvä että saatiin yhteys viimein :) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :D

Iina kirjoitti...

siis jessus, aivan upea väritys tolle kuvalle :o