maanantai 1. joulukuuta 2008

Joulukuun 1.

On se kumma, kuinka vuosi toisensa jälkeen tämä joulukuun 1. on niin odotettu päivä.
Meillä aamulla kävi vilinä, kun lapset avasivat kalentereitaan, pieninkin termiitti omansa :)
Kyllä oli riemua kun aamun sai aloittaa suklaalla:)
Myönnän, ei paha aamunaloitus ollenkaan tai illan lopetus tai ihan muuten vaan ;D

Huolimatta siitä, ettei minulla ole omaa kalenteria tänä vuonna, ei jännitystä puuttunut :) Tänäänhan ilmestyi StampARTic lehti ensimmäistä kertaa!!!
Kyllä tätä on odotettukin ja odottavan aika on aina pitkä!!

Nyt siis kaikki osallistumaan ensimmäiseen haasteeseen,
johon on tehnyt ihanan folderkortin ohjeen Camilla.
Kortti taitoksineen on hyvin yksinkertainen, mutta taitokset tekevät siitä hienon ja erilaisemman kuin aivan tavalliset kortit.
Ensimmäisen haastee sponsorina toimii Fiskars mahtavalla palkinnolla,
joten nyt kaikki mukaan :)
Ja osallistuminenhan tapahtuu seuraavalla tavalla:
Teet kortin luonnoksen mukaan ja sitten menet takaisin StampARTc lehden sivuille jättämään kommentin kyseisen luonnoksen postaukseen.
Sitten lisäät linkin omaan korttiisi, että me muutkin pääsemme ihailemaan teostasi.
Linkki lisätään kommenttiosioon näin, liitä seuraava teksti kommenttilaatikkoon:
+<+a href="osoite, josta kortti löytyy"+>korttini löytyy täältä<+/a+>
osoite, josta kortti löytyy tarkoittaa siis osoitetta, joka alkaa http:// jne...
Sitten otat sinisellä olevat tekstit pois ja lisäät niihin osoitteen ( tämä on siis http:// jne...)
sekä tekstin jonka haluat näkyvän esim korttini löytyy täältä tai tässä korttini tai ihan mitä mieleen tulee :)
TÄRKEÄÄ:
Ota myös pois tekstiketjusta kaikki 4 punaisella merkityt plussat +
Ja jos jotain kysyttävää tulee liittyen lehteen tai tulee mieleen kivoja ideoita, rohkeasti vain ottamaan yhteyttä :)
Tässä korttini edestä


tässä kortti sisältä





Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!!<>

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kortti sinulla! Saapa nähdä onko itsellä aikaa osallistua, mutta ihana kun selitit yksityiskohtaisesti tuon linkin lisäämisen. Kävin nimittäin jo stampartic sivuilla ja sieltä en olisi ymmärtänyt mitkä plussat piti jättää pois.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kaunis tuo Sinun korttisi. Pitää ensin käydä Tukholmassa katsomassa, löytyykö sopivia tarvikkeita ja tehdä sitten kortti, jos aikaa vielä on.

Miia kirjoitti...

Itseasiassa minuakin hämäsi hieman, mitkä plussat pitää jättää pois ja selvitin asiaa ja tosiaan, pitää ottaa pois kaikki plussat!! Koodi pitää näin hassusti kirjoittaa blogiin, että jää näkyviin.
Mutta yritän saada muutoksen myös lehden sivuille, ettei tule väärinkäsityksiä :) Kiitos Taru kun kerroit, että asia hämäsi !!

Pipaiita/Carita kirjoitti...

Tämä on kyllä ihana kortti, rakastuin noihin lumihiutaleisiin välittömästi :D
Ja kai shampanja on korkattu ekan lehden kunniaksi!? :D

Paula kirjoitti...

Ihanan kortin olet tehnyt. Tsemppiä jatkoon. Hienoa hommaa teette.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kortti, kiva seurata Stamparticin sivuja ja odotella minkälaisia ihanuuksia saat sinne tehtyä :)

Anneke kirjoitti...

what a cute piece of art.
love the stamped image

Pia kirjoitti...

what a great card

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana kortti. Kiitos kun olet tehnyt ohjeet myöskin Suomen kielellä koska on varmasti muitakin jotka haluaisivat lukea mutta ei riitä kielitaito. Omat taitoni eivät kyllä riitä haasteen tekemiseen mutta olen muuten innolla mukana tässäkin jutussa ja seuraan teidän taitavien tekijöiden tuloksia ihaillen.