maanantai 15. joulukuuta 2008

StampARTic challenge #3


Päivitykset tulevat hieman jäljessä. Nyt ollaan tosi kovasti kipeänä koko perhe, joten saas nähdä saadaanko tässä edes joulua laitettua.

Mutta haasteeseen...oli tarkoitus tehdä siis talvinen synttärikortti jossa piti olla violettia joko vähän tai sitten vähän enemmän. Jostain syystä mieleeni tuli heti, että haluan tehdä kortin vähän "varttuneemmalle" naiselle.Tämä neitokainen on leimattu Pipaiitalta. Taustalla siis yksivärinen violetti paperi, joka mahdollisti sitten kaiken säihkyvän lisäämisen, eikä kortti tullut liian levottomaksi. Puchinellaa laitoin vähän ja spellbinderseillä nuo kiekurat joihin sitten laitoin kimalletta aika reilusti. Lumihiutaleista tein kaksikerroksisia ja timangit sitten vielä päälle. Tuossa puuhkassa (vai mikä lienen onkaan nimeltään, ei raksuta) on valkoista fun flockia sekä sellaista kiiltävää kuitunauhaa pätkin myös mukaan, tuli oikein aidon näköinen. Kuitunauhaa on myös mustassa taustassa kuvan ja taustan välissä. Kuva on väritetty pastellikynillä.
Ja haasteeseen kannattaa osallistua ihan senkin takia, että palkinto on aivan ihana!! Motivet on antanut kynien lisäksi kaksi lutuista leimasinta, jotka ainakin minä haluaisin, harmi vaan kun ei saa osallistua :D
Oikein mukavaa aolkanutta viikkoa kaikille!
Tulen kiertämään blogeissa heti, kunhan vaan kunto kestää...

7 kommenttia:

PIPAIITA kirjoitti...

Tämä on jotenkin eri tyylinen sun tekemäksi, kivaa vaihtelua! :) Ja paranemista kovasti, termiiteille ja varsinkin muita hoitavalle äidille *halitus*

Maaret kirjoitti...

Erikoinen ja hyvin juhlava kortti :)

taru76 kirjoitti...

Pikaista paranemista teidän perheelle!!! Ja jaksamista äidille : )

AN kirjoitti...

Ihana!Haluaisin tuommoisia aikuisille- leimasimia!

Leenamummi kirjoitti...

Ihanan juhlava kortti, se kuitujuttu näytti tosi hyvältä. Koettakaahan parantua! Kyllä se joulu tulee kuitenkin, mutta ei ole niin kiva juhlia (laittamatontakaan) joulua sairaana.

Ritva kirjoitti...

Upea lady ja ihana värimaailma, ihan miun makkuun :) - mielenkiintoinen juttu tuo kuitu....

Minäkin toivon nopiaa paranemista teille kaikille, että jaksatte odottaa pukkia paremmin!

xing kirjoitti...

Kauniin talviset värit! Ja puuhka näyttää ihan oikeasti aidolta :)