torstai 26. maaliskuuta 2009

Lapsi on terve kun leikkii

Blogissa on ollut muutaman päivän hiljaista, eikä päivityksiä ole tullut. Kortteja en itseasiassa ole juurikaan saanut aikaiseksi, mutta kaikkea muuta kyllä :)
Leimasimet ovat saaneet taaksensa ez mountia (oli muuten aivan älytön urakka!!) ja päässeet omiin kansioihinsa, spellbindersit ovat koukuissaan niinkuin pitääkin ja ennenkaikkea...olen testaillut vaikka mitä aineita ja etsinyt ohjeita netistä :)

Lillemor teki tässä jokin aika sitten artikkelin UTEE:n käytöstä. Koska rakastan testailla kaikkia uusia aineita ja näitä apuaineita minulta aika paljon löytyykin, heräsi mielenkiinto tuohon aineeseen heti. Kun sitä sitten Helille Taitopuotiin tuli, hommasin sitä, mutta vasta nyt pääsin testaamaan ja vasta nyt Helikin purnukat laittoi kauppaan. Vähän epäilytti ensin, että noinkohan tämä on näppärä aine, mutta voi jestas...tämä on aivan ihanaa!!!!

Hieman siis tästä UTEE:sta. Tämä siis on iso purkki missä tätä myydään ja värejä on useita. Kortissani olen käyttänyt pronssin väristä UTEE:ta. Tämä on hieman isorakeisempaa jauhetta kuin kohojauhe, ja huomattavasti monipuolisemmat käyttömahdollisuudet! Purkki on hieman tavallista kohojauhetta kalliimpi, mutta sitä on huomattavasti enemmänkin ja riittoisaa tämä aina on, vaikka tätä lisätään useampaan kertaan (halutessaan) laitetaan sitä kuitenkin tosi vähän kerrallaan joten yhdestä purkista on iloa piiiitkään :))

Kerron tässä lyhyesti, kuinka olen alla olevan kortin kulmat tehnyt.
Tarvikkeet UTEE, versamark vesileimamuste, pronssinen mustetyyny, Grunge Collection leimasinsetti sekä kuumailmapuhallin.

1. Lisäsin ensin versamarkin läpinäkyvää mustetta leimasimella kortin yhteen kulmaan, käyttäen Grunge Collectionin leimasinta.
2. Sitten samaan syssyyn laitoin pronssista mustetta tuohon samaan leimasimeen. Leimasin jätetään odottamaan hetki pöydälle musteineen.
3. Sitten UTEE:ta kortin nurkkaan, mihin juuri leimattiin läpinäkyvällä musteella. UTEE tarttuu leimattuun kohtaan. Ylimääräiset hileet poistetaan tietty ennen puhaltamista.
4. Sitten kuumennetaan kuumailmapuhaltimella UTEE, joka sulaa suht nopsaan.
5. Lisää UTEE:ta heti sulatuksen jälkeen hieman lisää tai voit tehdä tämän sulatuksen aikanakin, jos oikein näppärä olet :) Ei siis tarvitse lisätä uudelleen mustetta, koska UTEE:n ollessa lämmintä, lisäjauhe tarttuu siihen vallan mainiosti!!
6. Kun sitten UTEE:ta on lisätty ja sulatettu, äkkiä painamaan kumisella leimasimella sulaan kohtaan, johon jää leimasimesta kuin sinetin jälki.

Ja HUOM!! Älkää laittako akryylisiä leimasimia seokseen, ne menevät pilalle, ainoastaan siis kumisia!! Ja suojatkaa pöytä kun kuumennatte, oiva apuväline siihen on tämä Stampendousin alusta.


Leimasin ensin Grunge Collectionin kukkaleimasimilla taustaan pronssisia kukkia, joiden päälle laitoin kirkasta kohojauhetta ja embossasin kukat. Sitten laitoin Distress musteilla kahvaa apuna käyttäen väriä paperin pintaan; keskemmälle Vintage Photoa ja Walnut Stain väriä aivan reunoihin. Sitten tein nuo kulmat. Lopuksi vielä laitoin kiekuroita reunoihin Grunge Collection setistä löytyvällä koukerolla ja värinä Walnut Stain. Keskelle sitten teksti joka NSS:n tekstejä. Spellbinderseillä leikattu niin ovaali kuin piparireunainen taustakin. Ja tietty, pitihän sitä repiä nuo reunat lempilelulla ;D

Ja nurkasta vielä vähän lähikuvaa ja sanottakoon, nämä kuvat eivät anna yhtään oikeutta tuolle UTEE:lle :( Sanallisestikkin sitä hankala kuvailla, mutta tykkään!!
Ja tässähän oli vain yksi tapa, kuinka tätä voi käyttää. Näiden kanssa tulee upeita juttuja kun lisää perfect pearls jauheita ja...ja... ja..lisää siis näitä testailun tuloksia lähipäivinä :)
Mukavaa loppuviikkoa kaikille ja isot kiitokset taasen ihanista kommenteista, jotka ilokseni olette jättäneet :)) Aurinkoa teille kaikille!!

10 kommenttia:

TARJA L kirjoitti...

Oi, miten kaunis kortti! Itse kokeilin retrokukkiin tuota samaa tekniikkaa ja aivan ihania kukkia tulikin. Maiju tuota demosi Heinikassa. Paljon olet tehnyt ihania,ihania korttteja (huokaus).

Leenamummi kirjoitti...

Onpa ihana kortti!
Värit ihan loistavat ja kaunis toteutus muutenkin.
Aurinkoa sinunkin päivääsi!

Maaret kirjoitti...

Kaunis kortti tosiaankin:) Maiju demos mulle tätä tekniikkaa tiistaina retkokukkiin ja aivan upeita kukkia saikin aikaiseksi..siis UTEE hankintalistalle:)

myy ja vilijonkka kirjoitti...

todella mahtava kortti! itsekin olen tota ostanu ruotsista mut käyttö on jäänny yhden kerran kokeiluun mut kun aika loppuu kesken et kerkeis kokeilemaan! juu itsekin luin ton lillemorin ohjeen sillo kun postas sen! hyvää loppuviikkoa sinulle!

Unknown kirjoitti...

Wow!!!
Beautiful card!!! Didn`t understand much, but I think you`ve used UTEE right?
Love the outcome of this!

hugs,
Jorunn

Riina kirjoitti...

Todella upea kortti! Kiitos taas neuvoista! Pitääpä tutustua jossain vaiheessa tähänkin aineeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Tätä tekniikkaa demottiin Heinikassa ja käytettiin noita Stempelgleden leimasimia, joista tykättiin kanssa, että sopii tosi hyvin tämän kanssa käytettäväksi.

Meillä näyttää olevan samoja ajatuksia... kun ollaan samoja asioita väännetty :)))

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin tyylikäs kortti.

Susanne kirjoitti...

Aivan ihana kortti!
Blogissani olisi sinulle ylläri =)

Marika kirjoitti...

Tämä on todella upea kortti ja hienosti toteutettu ja lapsi on terve kun se leikkii joten jatka vain kun näin upeita ideoita syntyy :)))
Utee tilaus tehty maanantaina varmaankin saapuu :)