lauantai 11. heinäkuuta 2009

Kortti ääriviivatarroilla

Loppu kuukausi menee testaillessa kaikkea, lähinnä eri aineita ja tekniikoita. Yritän saada Taitopuodin avajaisiin valmiiksi erilaisia kortteja, joiden pohjalta sitten pidän kursseja. Lisäinfoa avajaisviikosta tulossa kaupan sivuille piakkoin :) Yksi avajaisviikolla pidettävistä kursseista on yhdistetty 3D kuva ja ääriviivatarrakurssi. Tällaista kurssia on pyydetty, joten sellainen sitten ohjelmassa myös :) Tässä siis yksi tapa tehdä kortteja ääriviivatarroilla.
Tämä kortti on hääaiheinen, mutta ilman sydämiä ja sormuksia (jotka myös ääriviivatarroja), tästä voisi tehdä vaikka rippikortin, ylioppilaskortin ja tai ihan vaikka synttärikortin.

Ensin ääriviivatarrat liimataan kuviopapereiden päälle, ja tähän oli taas hyvä käyttää silppuja, joita edelleenkin löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä :D
Tarvikkeet:
Taustapaperi Memoryboxin 6x6 paperikosta
Mekon ja sydämen taustapaperit DCWV:n Luxury paperikosta
Mekko ja sydämet ääriviivatarroja
Kulmat ja reunat sekä sormukset ääriviivatarroja
Koristuksiksi laitoin hieman pitsiä, virkatun valkoisen kukan, jonka keskustaan muutamia ruusuja ja kukan taakse muutaman Priman lehden.
Virkatun kukan taakse laitoin muutamia suipporuusuja sekä helmipiikit.

Ja korjaanpa tässä samalla yhden asian, olen nimittäin totaalisesti unohtanut vastata minulle kauan sitten esitettyyn kysymykseen (anteeksi)...helmipiikit siis kiinnitän glue dotseilla, kuten lähes kaikki koristukset. Glue dotseja on monen eri kokoisia, joten kannattaa liimapisteen koko valita sen mukaan, minkä kokoinen liimattava kohde on. Eli jos laittaa esim ison liimatäplän tuollaisen suipporuusun taakse, osa teipistä jää ikävästi näkyviin. Pienetkin liimapisteet kyllä pitävät todella hyvin, joten liimapisteen koko ei tarkoita sitä kuinka pysyvä kiinnityksestä tulee, vaan kaikki liimapisteet kiinnittävät koristeet pysyvästi paikoillee.

Ja tosiaan, kun ääriviivatarrat on liimattu paperille,
sitten sakset vaan käteen ja leikkaamaan ääriviivoja pitkin mekko ja sydämet poies paperista. Näppärää ja mielestäni mekosta tuli tosi kaunis.Aurinkoista lauantaita kaikille!!

12 kommenttia:

Katjuska kirjoitti...

Wau, onpa tosi kaunis! Ja jotenkin ihmeen kaupalla olet leikannut tuon mekon henkarinkin tosi huomaamattomasti...ei voi kuin ihastella taitojasi :)
Kerrassaan ihana, ja kukkakoriste on aivan mahtava!

Tarja kirjoitti...

Todella kaunis kortti. Ihana idea ääriviivatarrojen käytöstä. Mukavaa viikonloppua :)

Piitu kirjoitti...

MIELETÖN! Tosi kaunis kortti! Uskomatonta, että ääriviivatarroja käyttämällä voi saada jotain noin kaunista aikaan =)

Nunt kirjoitti...

Hei, näitä ideoita tulee ihan liian kovaa vauhtia, ei ehdi toteuttaa itse :D Kiitos taas :)

AN kirjoitti...

tosi kaunis ,hyvä idea ja helppo toteuttaa!oaness

SannaS kirjoitti...

Voi kun kaunis kortti! Ääriviivatarrat on kyllä niin jääneet unholaan leimailuinnostuksen iskettyä...josko se tästä taas saisi innostuksen niihinkin =) Iloista viikonlopun jatkoa!

Susanne kirjoitti...

Miten mä en ole ollenkaan huomannut Taitopuodin tulevia avajaisia. Täytyypä yrittää päästä paikan päälle, tässä melkein naapurissa kun ollaan =))


Todella kaunis kortti ja kivasti toteutettu =)

Annuli kirjoitti...

Tosi hyvä idea ja kaunis kortti ! Kun vaan ehtisi näitä kaikkia kokeileen.

bissecat kirjoitti...

Kaunis ja herkkä kortti.Ihana kun jaksat kokeilla uusia juttuja .Kiva kun ääriviivatarroistakin tulee uutta ideaa.

Miia kirjoitti...

Kiitos teille kaikille kommenteista :) Tosiaan, itselläkin olisi vaikka kuinka monta projektia, jotka vaatisivat kokeilua, mutta aika ei vain yksinkertaisesti riitä, joten pikkuhiljaa yritän näitä eri juttuja kokeilla ja laittaa blogiin myös.
Mekon leikkaaminen oli helppoa, kun laittaa ääriviivatarran paksulle paperille, niin se ei taivu :)

Ja Susanne...olispa kiva nähdä! Toivottavasti nyt ehdittäis enemmän juttelemaan kuin Helsingissä :)
Eikä se ihme ole, ettet ole avajaisista tiennyt, aivan muutama päivä sitten Heli vasta asian julkisti, joten ihan uutta tietoahan se oli :)

Pirre kirjoitti...

Voi, että kun on UPEA hääkortti!!!

Marika V kirjoitti...

Tosi kaunis kortti!