maanantai 13. heinäkuuta 2009

Olen sanaton...

Muoksista...keskiviikkona postipoika tipautti luukusta 6 uutta, kaunista korttia :) Kyllä mua on tällä viikolla muistettu ja ilahdutettu!! Yhteensä siis olen saanut 58 korttia :)) Yritän viikonlopun aikana saada kuvat korteista blogiin ja jos viikonloppuna ehtisin myös käymään blogeissanne, koska suurimmassa osassa on ollut osoitteet onneksi myös mukana. Nyt sen verran kiirusta, että koneella ehtii ainoastaan piipahtamaan. Aurinkoisia päiviä teille kaikille!!
Muoksista...tiistaina tuli lisää kortteja, joten korttisade jatkuu, voi mahdoton teitä :)
kortteja olen siis saanut yhteensä 52 kappaletta, ja edelleen, kaikki aivan ihania!!


Carita/Pipaiita tuli tänään meille poikansa kanssa"leikkimään", juupa juu :)
Ollaanhan me tavattu useasti ennenkin, ja lapset leikkineet keskenään, mutta tähän tapaamiseen oli muukin syy, joka selvisi postipojan tultua. Postiluukusta kuului hirmuinen pauke joka jatkui ja jatkui. Ovelle mentyäni minua odotti kasa kirjeitä ja niitä kirjeitä tippui koko ajan luukusta lisää ja lisää. Olin aivan äimänkäkenä, ja lopulta avasin oven. Oven takana oli iloisesti hymyilevä postipoika, joka ojensi vielä ison pinon kirjeitä lisää.

Kaikissa kirjekuorissa minun nimi..ne olivat siis kaikki minulle????Mikä yllätys!! Olette aivan uskomattomia!! Kuorista paljastui niin paljon ihania,toinen toistaan kauniimpia, itsetehtyjä unikkeja kortteja. Yhden kortin välistä syliini satoi kukkasade ja yhden kortin välistä löytyi kauniit itsetehdyt korvikset. En ikinä ole saanut tuollaista määrää kortteja, enkä koskaan olisi tällaista voinut kuvitella kohdalleni tapahtuvankaan..olen vieläkin vallan hämmentynyt. Ja myönnettäköön, että itkuhan multa tuli kuoria avatessani, ei voi mitään.

Suuret kiitokset siis teille kaikille, jotka olette itse askarrelleet ja viettäneet tovin jos toisenkin korttia tehden ja raaskineet lähettää minulle, useimmille aivan tuikituntemattomalle kortin, kera kauniiden sanojen. Ja tiedän, ettei aina ole helppoa lähettää omaa tekemäänsä korttia toiselle askartelijalle, joten nostan hattua teille jokaiselle myös siitä syystä, itselläni tämä kynnys on aina todella suuri ja usein kortti on jäänyt lähettämäti juuri tästä syystä. Arvostan siis suuresti jokaista saamaani korttia!

Haliruttaus teille kaikille tästä yllätyksestä, teitte päivästäni ikimuistoisen ja tulen jokaisen kortin säilyttämään huolella ja talletan tämän uskomattoman hienon yllätyksen sydämeen niiden pahojen päivien varalle, jolloin voimia tarvitaan.

Tämä oli taas yksi niistä tempauksista, joka osoittaa, miten mahtava porukka ja voima meissä askartelijoissa on, ja nöyränä olen saadessani itse kaikki nämä ihanuudet teiltä. Caritaa myös kiitän tämän yllätyksen järjestämisestä-kiitos että olet olemassa!

Ajanpuutteen vuoksi en pysty nyt kuvallista postausta tekemään, mutta teen sen aivan varmasti loppuviikosta, kun elämä hieman rauhoittuu.

Mutta nyt on tytsin päiväunien aika, joten perehdyn kortteihin nyt uudestaan, kun utelias apulainen on simahtanut.

Oikein ihanaa päivää teille kaikille-olette ihania!!
Kiitos!!



Miia

27 kommenttia:

taru76 kirjoitti...

Ihana jos päivä oli ikimuistoinen. Idea oli hyvä : )

Myöhästyneet synttärionnittelut myös meidän perheeltä! Valitettavasti en tällä kertaa taipunut mukaan tähän kampanjaan, meillä on tytöt nuhassa ja muutakin murhetta. Aurinkoista alkanutta viikkoa sinulle, eiköhän se vielä paisteeksi muutu.

myy ja vilijonkka kirjoitti...

eiks ollu ihana yllätys!toivottavasti niistä riittää iloa pitkäksi aikaa!

Taru / Jehkotar / j-tar kirjoitti...

Mukava kuulla, että yllätys oli TODELLINEN Ja mukava! Onnittelut vielä tätäkin kautta!

Marika kirjoitti...

MoikkaMoi,

Ihanaa että saimme sinua yllättää!

Itse taisin pienen varaslähdön ottaa, tulihan korttini perille jo perjantaina...

AnitaH kirjoitti...

Mukava kuulla, että onnistuimme kuitenkin yllättämään sinut iloisesti, vaikka arvelin, että saattaisit osata yhdistää sen jo perjantaina tulleen kortin ja Pipaiitan blogissa olleen postauksen ja Caritan vierailun.
Joukkovoimaa haettiin ja mukavasti onnistui lyhyellä varoitusajalla :)
Mukava oli korttia värkätä, vaikka tosiaan vähän haastetta oli omaa töherrystään laittaa blogimaailman monipuolisimpiin ja taitavimpiin kuuluvalle kortintekijälle.
Lisää ilonhetkiä loppukesääsi toivottelen :)

Carola kirjoitti...

Hyvä, että ylläri oli täydellinen. Olimme toki viikon myöhässä muta satamvarmasti hyvällä asialla ei aina ole niin kiirettä.
Vielä kerran låmpimät onnittelut sinulle t. Calle / Carola

Maaret kirjoitti...

Ihana kuulla, että Pipaiitan järjestämä yllätys oli oikeasti yllätys :) Mun mielestä tää juttu oli aivan ihana, joten täydestä sydämestä olin minäkin mukana.

Carita kirjoitti...

Hih, minua naurattaa vieläkin, olin koko viikonlopun ihan täpinöissä.. rutspushal!

SannaS kirjoitti...

Kiva kun onnistuttiin joukolla yllättämään! =) Iloa ja aurinkoa upeasti alkaneeseen viikkoon!

tuulis kirjoitti...

Minulla tuli siinä vaiheessa mieleen, että herranjee, millasen turustuksen laitoinkaan menemään kun olin tiputtanut kortin postipojan huomaan :)

Tiina kirjoitti...

Tää oli loisto-idea ja lähdin mukaan yhtään epäröimättä... Onnittelut vielä;)! Olisinpa ollut kärpäsenä katossa;)!

Pirkkis kirjoitti...

Minä vähän luulen, että ilo on ollut täysin meidän lähettäjien puolella! Olemme varmasti saaneet sinulta enemmän kuin kukaan meistä on voinut sinulle antaa (ainakaan kukaan meistä kaukaisista lukijoista). Kiitos kaikista ihanista ohjeista, vinkeitä ja ideoista sinulle!
Onnittelut vielä kerran ja oikein paljon voimia sinulle kerrassaan mahtavassa harrastuksessa!

Aija kirjoitti...

Olipas mukava lukea tätä postausta :) ja minäkin olisin mieluusti ollut kärpäsenä katossasi. Ihanan läjän olet kortteja saanut, kävin Pipaiitan blogissa saalista tsiikaamassa.

Susanne kirjoitti...

Mukava kuulla että onnistuimme yllättämään sinut =) Kaikkein mukavinta on päästä ilahduttamaan ja piristämään toista ihan vaikka kortin kera. Oikein paljon onnea vielä sekä paljon auringon paistetta päiviisi =)

Halein, Susanne

Marja kirjoitti...

Kannatti isännän ajaa postiauton perässä pitkin kylää jotta sai vielä perjantain postiin täpärälle menneen korttitekeleeni =)Kivaa oli osallistua yllätykseen!Mukavaa kesän jatkoa...

Viipula kirjoitti...

Hih, kyllä oli kiva lukea, että yllätys oli suuri ja mukava! Oletkos jo laskenut korttipinon kortit?

Annuli kirjoitti...

Oli ilo olla mukana yllätyksessä. Sinulta saa aina kivoja vinkkejä ja ohjeita blogissa.
Aurinkoa elämääsi!

Toukoleeni kirjoitti...

Mahtava määrä kortteja tuli sinulle.Minusta on upeaa,että sain olla mukana ilahduttamassa sinua.

Ritva kirjoitti...

Olin niin utelias, ett piti tulla tsekkaamaan mik' juttu t'm' on / kone ei toimi, sori...
eli
onnenlintu lent''
onnea sulle toivottaa....

terkut nyt Haapsalusta, onnenhalaus, mit' t'ytit....

Miijja kirjoitti...

Myöhäistä iltaa, ja kiitos vielä onnitteluista. Kortteja olen ihastellut tänään moneen kertaan ja edelleen olen hämilläni tästä kaikesta.
Kortteja tuli siis 40, ihan niin paljon en vielä täyttänyt, joten sain kortteja enemmän kuin yhden/vuosi :D
(joka vuodesta kortin saat, *lauleskelee*.)
Ilmeisesti kuitenkin vielä huomenna saan postipoikaa odottaa, näin pipaiita kertoi.
Kuvaan kyllä kaikki kortit yksitellen, ja laitan blogiin, kunhan vaan saan aikaa riittävästi, siihen ei aivan tunti riitäkkään :)

Yllätys tosiaan onnistui. Tosin..mietin kuumeisesti että onkohan mulla ja pipaiitalla välit menneet huonoksi, kun hän ei mulle laittanut sähköpostia tuosta blogissaan mainostamasta yllärijutusta. Heh, no itsekin sitten ilmoittauduin mukaan ja oli sitten ketku keksinyt, että ilmoittauduin askartelutarvikkeiden vaihtoon :D
ja Marikan kortti tosiaan tuli perjantaina ja mietin ja mietin, mistä ihmeestä hän voi tietää synttäreistäni. Kävin jo vanhassakin blogissa katsomassa, oisko siellä ollu mainintaa edellisiltä vuosilta ja olihan siellä joten päättelin, että kaiten sitten sieltä tiesi :D

Ja edelleen, olette kyllä kaikki aivan ihania ihmisiä, kun lähditte tähän ylläriin mukaan ja suurella joukolla, unohtamati pienenpientä varoitusaikaa.
Sillä ei ole mitään merkitystä, että ylläri tuli hieman myöhässä, tätä en unohda kyllä koskaan,eikä tuskin postipoikakaan :D On se nimittäin nykyaikana varmaan aika harvinaista jakaa noin paljon kirjeitä samaan luukkuun yhtenä päivänä :D

Hilkka kirjoitti...

Vai tällaista onpi tapahtunut!!!
Onneks olkoon näin jälkikäteen miultakin:))

Arja kirjoitti...

Olkoon viikkosi täynnä yhtä ihania yllätyksiä. :) Onnittelut minultakin tätäkin kautta...

mari kirjoitti...

Kesäinen tervehdys vielä tätäkin kautta. Oli mukava osllistua tähän :)

Piitu kirjoitti...

Ihanaa, että yllätys onnistui =)!
Onnittelut vielä tätäkin kautta!

Sinikka kirjoitti...

Tällaisiin yllärijuttuihin osallistuu mielellään, vaikka melkoisesti harmitti, kun en kunnon korttia ehtinyt väsäämään vaan piti laittaa 3D-kuvalla varustettu kortti.

TARJA L kirjoitti...

Kiva kuulla että onnistuimme yllättämään sinut:)Mukavaa on päästä ilahduttamaan ja piristämään toista vaikka vain kortin kera. Oikein paljon iloa ja aurinkoa elämääsi.

Halein, Tarja L

Maria H. kirjoitti...

Olet meitä näpertäjiä niin paljon inspiroinut ja ollaan saatu korttejasi ihastellen huokailla, että oli tosi kiva yllättää sinutkin iloisesti:-D Aurinkoista heinäkuun jatkoa sinulle toivotan:-)