keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Paniikki...ei yhtään joulukorttia tehtynä

No ei oikeasti paniikki ole iskenyt, mutta inspis on ollut kadoksissa mitä joulukortteihin tulee. Kadehtien olen katsonut, kun niin moni on "urakkansa" jo aloittanut ja minä en ole saanut mitään aikaiseksi tällä saralla. Nyt siis päätin alkaa kokeilemaan, miltä joulukorttien teko tuntuu ja ensimmäisenä tietty piti katsoa, mitä leimasimia on. Tämä Penny Blackin enkuli on aivan ihana, mutta halusin kokeilla jotain muuta kuin värittelyä, joten kun vähän aikaa sitten puin Art Impressionin leidin, päätin kokeilla onnistuuko tämän jouluenkulin pukeminen. Otin myös muutaman kuvan vaiheista.

Tässä vaihe 1, eli leimataan niin valkoiselle paperille kuin myös kuviopaperille. Valkoiselle paperille leimataan sillä musteella, joka omiin väritystarvikkeidiin sopii. Minä leimasin mementon mustalla musteella cansonin illustrator paperille, koska tarkoituksena käyttää copic tusseja. Kuviopaperi on kauneinta talvi/joulupaperia mitä tiedän ja tätä minulla onkin varastossa useampi kappale.

Tässä sitten vaihe 2, eli sakset käteen ja leikkailemaan. Tätä en selitä sen kummemmin, kuvasta näkee mitä olen leikannut. Tässä vaiheessa on hyvä myös tehdä tarvittavat väritykset, ettei ensin liimaa kuviopaperia leimakuvan päälle ja vahingossa sitten värittäessään suttaa kuviopaperia. Ensin siis väritys ja sitten vasta liimaa kuviopaperit. Liimauksessa käytin taasen glossy accent lakkaa, joka ei rypistä paperia ja liimaa nopsaan ja siististi.
Tässä sitten valmiina muutama enkeli, näitä siis ehdottomasti kannattaa aina tehdä sarjana eli leimata useampi samalla ja jos vaan jaksaa, kannattaa kasata nämä myös yhdellä kertaa, näin ei osat mene hukkaan :) Valmiit enkelit sitten vaan odottamaan inspiraatiota ja sopivaa aikaa :) Näin tehdään siis omia 3D kuvia. Siivet ja enkeli on eri tasossa. Kasvoissa väreinä milky white sekä blush. Hupussa ja puuhkassa on valkoista samettihilettä, jonka glossy accentilla kiinnitin. Siipiin laitoin kimalleliimaa. Tähdet punchasin sellaisesta sateenkaaripaperista, jota joskus kauan aikaa sitten olen saanut.

Pitihän sitä sitten pari korttia valmistuneilla enkuleilla tehdä, että saa sanoa, että on joulukorttiprojekti aloitettu ;D Marthan Doily Lace boordileikkurilla tehty "pitsi", taustapaperi DCWV:n luxury paperikosta, nämä paperit hohtavat kauniisti, mutten saanut kuvattua hyvin. Iso lumihiutale Cuttiksen stanssi, jonka takana Cuttiksen toisella stanssilla leikattuja kiekuroita, kiekuroissa muutama tähti. Teksti Circle it leimasinsetistä ja sen takana retrokukka, jota leikattu Marthan boordileikkurilla.

Sitten toinen lähes samanlainen. Taustapaperi sama. Lisätty pitsiä ja pieniä lumihiutaleita, jotka tehty Cuttiksen stansseilla. Teksti circle it ja tekstin takana retrokukka, jota Fiskarsin boordileikkurilla koristeltu, taaimmaisena iso lumihiutale joka cuttiksen stanssi myös. Ison lumihiutaleen kohotin 3D tarrapaloilla ja kiinnitin metallisen lumihiutalekoristeen siihen langalla kiinni.Harmi kun en saanut kuvattua kortteja kunnolla, niissä kun hohdetta ja kimalletta vähän jokapuolella. Tällä kertaa tuli siis tällaisia herkkiä kortteja, jos sitten seuraava joulukorttisatsi olis vähän värikkäämpi, molempia kun pitää tarjolla olla kuitenkin :)

Oikein aurinkoista loppuviikkoa kaikille!!

15 kommenttia:

AN kirjoitti...

Upeita,nuo vaaleat joulukortit ovat minun mielestäni kauneimpia!!

Hipsu kirjoitti...

Ihania nämä kortit. Kiitos opastuksesta :)

Mirja kirjoitti...

ihania nämä sinun enkelit...kuin myös kortikin..Ovat minun makuun koska pidän enemmän tuollaisista hempeistä ja haaleista varsinkin joulukorteissa. Oli myös kiva kun laitoit vähän tuota oheta,itse kun olen vasta hurahtanut tuohon kortiaskarteluun ja koetelen kaikenlaista..

Katjuska kirjoitti...

Voi kuinka kauniita kortteja taas! täytypä itsekin kokeilla :)

Tiina kirjoitti...

Aivan super-ihana!!!!

Milla kirjoitti...

Tosi kaunis tuo enkelileimasin, kauniita kortteja sait aikaan. Pitäisi tässä tosiaan jo aloittaa joulukorttien teko, mutta mikä siinä on, kun ei millään saisi aloitettua...

Pirkkis kirjoitti...

Upeita tosiaan! Tuo pukeminen on kyllä kivaa hommaa. Siinä sunkin kortissa ollut tyttö oli puettu pallokuosiin ;o)

elinarsku kirjoitti...

wau! mä niin tykkään lumihiutaleista! saiskos tännekin päin lähetettyä vähän inspiraatiota noin yleisesti kortteiluun?? :)

Milla kirjoitti...

Blogissani on sinulle jotain :)

Satu K kirjoitti...

Blogissani olisi sinulle jotain :o)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania ovat ja kiva tekniikka, pitäisi kai itsekin kokeilla...

Nauratti, kun kävin tsekkaamassa tuliko Haapsalusta lähettämäni onnittelu perille, oli titityytä ja ä-kirjaimet jotain muuta - mutta perille näytti tulevan, vaikkei kai tainnut tulla myöskään kohdenne eli minun blogini siihen - mutta haitanneeko tuo mittää!

Ritva kirjoitti...

Voihan nenä, ei sitten tullut tähänkään, painoin liian hätäisesti nappia....pöh

Satu K kirjoitti...

Kitty -kassia oli kiva ommella ja tosiaan toinen, pienempi, työnalla. Tuollaisia olisi kiva tehdä enemmänkin, tosin itsellä ei tarvetta :o)

Viipula kirjoitti...

Aivan ihana tästä tuli! Jaksaisinpa itsekin kokeilla ´pukemista´=O)

Annuli kirjoitti...

Tosi kiva tapa pukea nuo enkelit. Kaunista!