lauantai 19. syyskuuta 2009

Jehkotar CardChallenge #75


Tällä viikolla Jehkottaren haasteessa luonnos olikin erilaisuudellaan piristävä, kiitokset Baulalle luonnoksesta! Minä päätin kokeilla, saisinko tämän luonnoksen pohjalta tehtyä muutamia erilaisia kortteja, ja sainkin tehtyä neljä :)
Tässä kortissa valkoinen korttipohja 12,5 x 12, 5. Taustapaperiksi valitsin valkoisen, jonka reunat pehmensin Distress musteella Fired brick, käytäen musteenlevitintä. Samalla Distressin värillä värjäsin myös ruusun, jonka tein retrokukkaleikkureilla punchaten accademia paperia, ohjeen ruusujen tekoon löydät täältä. Koristeena puolihelmiä sekä punchinellaa. Teksti leimasimella (puupalikallinen).
Toinen kukkakortti, koko 15 x 15, tehty samalla tekniikalla kuin aiempikin. Koristeina tässä myös puolihelmiä, sejä revityn kaistaleen alla cuttiksen stanssilla tehty kukkaköynnös. Numerot Fashion script tarroja.
Sitten kortti uuteen kotiin, koko 15 x 15. Tässä kierrätysmateriaaleja käytetty, eli pahvilaatikkoa revin, ja taustalla oleva ruskea kartonki tullut askartelutarvikkeiden mukana. Kirjain-taustapaperi tehty Priman leimasimella käyttäen Verfafinen ruskeaa mustetta, reunat Distressin Vintage photolla. Avain Timpan grungeboard setistä, värjäys Versafinen ruskealla musteella. teksti Circle it setistä, samalla musteella leimattu pahvilaatikon paperiin. Koristeena lisäksi pari ruuvin näköistä haaraniittiä.
Sitten vimppana tämä yksinkertaistakin yksinkertaisempi violetin sävyinen onnittelukortti kokoa 12,5 x 12,5. Distressin musteella Dusty concord sävytetty niin taustapaperi kuin laatikot väritetty. Laatikko on siis Forever Friendsin leimasin. Laatikot kohotettu 3D tarrapaloilla, kaksi yhdellä kerroksella ja yhteen pari 3D tarrapalaa päällekkäin. Koristeina ainoastaan puolihelmet. Tähän aion kyllä taustaan vielä leimata isot numerot, kunhan tiedän ensin, kenelle tämä lähtee :)
Mukavaa viikonloppua kaikille :)

14 kommenttia:

Pirkkis kirjoitti...

WAU; mitä kortteja! Kaikki tosi hienoja, mutta ruskea on ehdoton suosikkini.

SannaS kirjoitti...

Upeita ja kauniin yksinkertaisia kokonaisuuksia kaikki. Taitaa minunkin lempparini olla tuo ruskea =)

Eldanka kirjoitti...

Kauniita kortteja kaikki, mutta tuo ruskea avaimineen on tosi hauska :)

Tiinanen kirjoitti...

Ihanat kortit kaikki, niin yksinkertaisen kauniita ilman "turhia" hörselöitä. Ruusut tosi upeat ja tuo onnea uuteen kotiin mahtava kertakaikkiaan.

Kirsi kirjoitti...

Ihania kortteja olet taas onnistunut tekemään. Kivaa vaihtelua kun on ilman leimakuvaa =)

baula kirjoitti...

Tykkään kaikista! Eka on ihanan hempeä ja punchinella + revitty paperi näyttää tosi hyvältä ja ruusu on tietysti ihan omaa luokkaansa. Toisessa on tosi kauniit värit ja kiekura ja tietysti ruusu. Kolmannessa viehättää tuo aaltopahvi. Skräppisivuihin sitä oon tunkenut urakalla, mutta kortteihin en oo vielä tajunnut laittaa. Ja viimeinen on yksinkertaisuudessaan todella tyylikäs.

Anonyymi kirjoitti...

Niin kauniita kaikki kortit ja aivan erityisen ihania nuo retroruusut,oot onnistunut hienosti :)
Harmi, kun ei itselläni oo noita leikkureita, muuten oisin myös kokeillut toissapäivänä ruusun tekoa, kun paskishaasteeseen katoin kukkaohjetta.

Tanja kirjoitti...

Todella kauniita kortteja! Upeita ruusuja, en ole aiemmin nähnytkään. Olisi kiva oppia tekemään niitä! Pystyisitkö joskus tekemään suomenkieliset ohjeet?

Västäräkki kirjoitti...

Taas aivan ylittämättömän hienoja kortteja, nuo ruusut ovat uskomattoman aidon näköisiä. Mutta kyllä tuo ruskea on aivan ehdoton suosikkini, kerta kaikkisen erinomainen!

pappipuikoissa kirjoitti...

Jestas, nuo ruusut tekevät todella vaikutuksen: upeaa!

Susa kirjoitti...

WAU!!! Upeita kortteja! Minusta paras on varmaan sininen, ihanan koristeellinen! tai sitten pinkki, minuun iskee aina tuo punchinella... tai ruskea, erikoisuuksiensa vuoksi... tai sitten vihreä, jouluisuutensa takia... ;)

Maiju kirjoitti...

Aivan ihania kortteja kaikki! Nuo kukat ovat kyllä aivan uskomattoman kauniita.

Marjo kirjoitti...

Wau, kaikki niin ihania! Vaaleanpunainen ja sininnen ovat ihkuja :)

Sanna kirjoitti...

Jälleen voi vain tuumata, että kyllä yksinkertaisuus on kaunista. Monta kaunista korttia olet jälleen tehnyt. :D