lauantai 21. marraskuuta 2009

Utee kokeiluja

Nyt kun on pientä pakollista taukoilua kortteilusta, niin pitäähän sitä jotain tekemistä kuitenkin keksiä :D
Minulle tuli eilen Uteen sulattamiseen tarkoitettu Melting pod(kiittis vaan tilaajalle ja kuriirille) ja sitä siis tänään testailin. Tässä muutamia kokeiluja eri tekniikoilla ja samalla muistiksi itselle.
Ikävä kyllä näiden kuvaaminen on tosi hankalaa, nimittäin näiden pinnasta tulee mahtavan lasimainen ja sileä!!


Kukat ja tagi: Kuumaan uteeseen upotin clipboard kukat ja tagin, apuna käytin pinsettejä. Kun aine oli vähän jäähtynyt, leimasin encoren kultaisella musteella käyttäen kumista nuottiviivasto leimasinta, sitten vielä sulatin kuumailmapuhaltimella, jolloin nuottiviivastot sekoittuivat.
Sydämet ja ympyrä: Kuuma utee kuumuutta kestävälle alustalle levyksi ja sitten piparimuotit taikinaan. Nämä tein mustan ja pronssin sekoituksella, reiät kaikissa joten saa tehdä näistä korut tms. Reiät tein sukkapuikolla ja silloin, kun aine oli vähän taipuisaa vielä, eli siis ei vielä täysin kovettunutta.
Kehys (ylhäällä vasemmalla): Kahdella pyöreällä piparimuotilla ympyräkehys alustalle tehdystä levystä, sitten pearfect pearlsia päälle ja sulatus kuumailmapuhaltimella. Tämä oli suosikkini näistä-huikean hienot värit jotka ei näy yhtään kuvasta, ja menee skräppisivuun kuvankehykseksi.
Sinivihreä riipus: Alustalle kuumasta uteesta levy, 2 pyöreätä piparimuottia sisäkkäin, ripaus pearfect pearlsia ja nopea sulatus kuumailmapuhaltimella.


Sydänriipus vasemmalla: Kuumaa uteeta levyksi alustalle, kaksi sydämenmuotoista piparimuottia sisäkkäin. Väreinä musta ja kupari.
Pienet sydämet (joista tehdään rintakorut): Kuuma utee levyksi alustalle ja pieni sydän piparimuotti levyyn.
Riipukset oikealla: Rangerin valmiit riipukset, joiden sisään valutin sulaa uteeta, jossa mustaa sekä kuparia.

Mikäli jollakulla uteeta kaapinperukoilla, eikä käyttöä ole, tee ihmeessä tarjous sähköpostilla :)
miijjag@gmail.com

7 kommenttia:

Ritva kirjoitti...

Wau ja wau, onpa upeita - ja niin kauniita korttejakin olet tehnyt, ihan hengästyttää!

Ihanaa, että jaksat laittaa selosteetkin meille tietämättömille - jos joskus kokeilisin minäkin tuota uteeta....
Voi olla, että on liian vaikiaa tälläiselle hätähousulle ja poropeukalolle - nooo, se porohan kyllä käy näin joulua lähestyttäessä, hih...

Mukavaa sunnuntaita!

Anitta A. kirjoitti...

Aivan upeita koruja ja koristeita!!! Voi kun olis itselläkin aikaa erialisiin kokeiluihin... 'kateellinen' :D

Anu kirjoitti...

Hei, aivan ihania "kokeiluja"! Moni koruntekijä olisi ikionnellinen noista osista:) Itselleni Utee on täysin tuntematon juttu.

Halusin vielä kommentoida edellisen postauksen angel policy -asiasta. Luulen, että on hyvä, että luovuit listan tekemisestä, sillä kivempi varmasti käyttää "oma aika" johonkin huomattavasti mielekkäämpään:) Henkilökohtaisesti edes juristin koulutuksella en ymmärrä esim. tuota Penny Blackin logiikkaa 36 kuvaa /leima. Sehän on täysin kestämätön monessakin mielessä. Jos ostat kaksi samanlaista leimaa, saat myydä 72 samalla leimalla tehtyä korttia? Jos teet esim. 2 korttia/vuosi ko.leimalla, niin pitääkö joku todella kirjaa siitä, milloin tuo 36:n raja ylittyy? Itse annan piut paut tuollaisille säännöille, jotka ovat sääntöjä niiden itsensä vuoksi ja käytännössä täysin mahdottomia noudattaa. Ja kuka niitä valvoo? Itselleni korttien tekeminen on rentoutumiskeino ja vastapaino kaikelle muulle hulinalle. Rentous lentäisi samantien ikkunasta ulos, jos pitäisi miettiä yöunista varastetulla ajalla, että montakos korttia olen vuosien varrella myynyt tällä ja tällä leimalla (ja kun se "myyminen" tarkoittaa ainakin itselleni lähinnä korteista eroon pääsemistä, ettei niitä ole kaikki nurkat väärällään...). Minusta paljon arvokkaampi on sääntö leiman tekijän mainitsemisesta kortissa. Sehän on tekijälle ilmainen mainos (leimasta kun on jo maksettu) ja tuo pelkkää hyvää. Ehkäpä maailmassa on kortintekijöitä, jotka todella saavat hommasta elantonsa, mutta käsin leimaamalla voipi olla leipä aika tiukassa, vaikka aikaa olisi rajattomasti... Samoin leimakuvien myymisen ja ostamisen kielto on helppo ymmärtää ja noudattaa. Siinä on selkeä ratio eli kuvien myyminen/ostaminen on pois leimasimen tekijän pussista. Ymmärrän helposti pointtisi myös muista perusteluista, meitä on moneen junaan ja jokaisella omatunto, jonka varassa toimii. Jos laittaisit listan blogiisi tarkoittaen pelkkää hyvää, joku vetäisi kilon herneitä nenäänsä saman tien, aina ja joka tapauksessa:) Se on asia, minkä kanssa ei vaan voi voittaa...

Olen käynyt lukemassa/katselemassa blogiasi jo pidempään, jotain kortteja olen ehkä kommentoinutkin ennen oman blogin aloittamista. Korttisi ovat upeita, huolellisesti tehtyjä ja niissä on tunnistettava kädenjälki!

Tervetuloa vastavierailulle:) Mukavaa viikonloppua!

Taava kirjoitti...

Upeita ovat!!!

taru76 kirjoitti...

Ihania, luonnossa varmasti aivan mahtavia!! Mä onneksi tunnen itseni jo sen verran hyvin, että tämä ei (onneksi!) ole mun juttu. Sen sijaan minä antaudun taas uusille boordileikkureille : ) Odottelen sulta innolla jotain tuotosta sillä lahjapaketti-leikkurilla...itekin ensin sitä meinasin, mutta muutin mieltäni ja tilasin pipariukot.

Iloista joulunodotusta, eikös se lapsiperheissä ole jo sitä??

Anonyymi kirjoitti...

ihania kortteja, koruja ja koristeita. ja siis varsinkin nämä utee kokeilusi.
mut viitsisitkö vähän tietämätöntä valistaa; mitä toi utee on? miten toimii, mistä saa?
mä kun en askarteluja minkäänmoisia oikein ole tehnyt mut nyt mielenkiinto heräsi.
iloista joulunodotusta
t: piitu

Miia kirjoitti...

Hei Piitu!

Utee on sellaista hilemäistä ainetta, joka kuumetessaan (minulla sellainen tähän nimenomaan tarkoitettu pannu, utee melting pod)sulaa ja siitä sitten voi tehdä myös näitä koruja.
Googlettamalla löytyy paljon videoita, kuinka tätä utee:ta voi käyttää :)
Taitopuodista olen omat tarvikkeeni ostanut :)