torstai 3. joulukuuta 2009

Skräppäystä vaihteeksi

Uudet skräppipaperit kun tuli Taitopuodista niin tuli hirmuinen inspis alkaa skräppäämään. Bo Bunny on kyllä ehdoton lempparini, mitä skräppipapereihin tulee. Nämä paperit on siitä myös ihania, että kun tekee kansion aukeamalle kaksi sivua, saa samansävyiset paperit vierekkäin, jotka kuitenkin ovat erinlaiset tyyliltään, eli esmes tyttötermiitille teen tuon sivun lisäksi samalle aukeamalle toisen sivun, johon käytän saman sarjan paperia, hieman erinäköistä, johon sitten kokoan mielipuuhia tältä vuodelta kuvasarjana. Ennen en edes ajatellut, että tosiaan voisihan yksi aukeama olla aina samannäköinen, eikä sillisalaattia koko kansio, mutta Pipaiitalla onneksi on näkemystä ja tietoa tästä skräppäämisesta huimasti enemmän, joten häneltä tämän(kin) vinkin sain :))

Itselleni yritän koota kansiota lasten kansioiden ohella, tosin montaa sivua en ole omaani tehnyt vielä. Näitä omia sivuja en ole täällä viitsinyt näyttää siitä syystä, että usein käsittelen niissä henk. kohtaisia asioita ja mietteitä, vähän niikuin tässäkin :) Sivu kertoo siis siitä, että minulla tapana aina välillä ressata asioista, joilla ei sitten lopulta ole mitään merkitystä. Olen siis yrittänyt opetella rentoutumaan ja jättää ikävät asiat vähemmälle huomiolle. Hyvän vinkin siis ystävältä sain, jos ei ikävää asiaa ajattele enään ensi viikolla tai ensi kuussa, anna asian olla ja sano vain...MITÄ SITTEN! :)) Hyvä vinkki, tätä vielä opettelen :)
Paperi Bo Bunny, taustalla yksivärinen valkoinen. Koristeina punaisia kukkia joiden keskustoissa metalliset välihelmet sekä haaraniitit, vähän Timpan negatiivia ja niittejä, iso teksti tarroilla muuten kirjoitukset tehty itse suoraan paperiin. Yritin koristuksia laittaa mahdollisimman vähän, että tuo kaunis paperi jäisi näkyviin hyvin :)

Tässä sitten tyttötermiitti synttäripäivänään <3.
Taustalla yksivärinen paperi, kuviopaperit Bo Bunny, kuvien päällä oleva Bambi leikattu toisesta Bo Bunnyn skräppipaperista joka samaa sarjaa. Valokuvien ympärillä samaa paperia kuin on taustakin, leikattu Fiskarsin kuviosaksilla ympäriinsä piparimaiseen muotoon. Kukat tehty retrokukkaleikkurilla ja Marthan boordileikkurilla, askartelumaaleilla maalatusta paperista. Numero tehty clipboardia sabluunana käyttäen samasta paperista kuin taustapaperikin. Numeron päällä glossya ja sitten kimalleliimaa, kun numero kimalteineen oli kuiva, lisäsin muutaman puolihelmen numeron päälle sekä taustapaperiin. Teksti tällä kertaa tagissa, vähän piilossa :)

3 kommenttia:

Elli kirjoitti...

Oih,niin kauniita sivuja molemmat, tykkään kovasti,olet taitava.

elinarsku kirjoitti...

kiva nähdä sulta välillä näitä skräppisivujakin. :) molemmat on tosi kivoja ja noi omat jutut auttaa käsitteleen paljon asioita. ja täällä toinen samanmoinen, tosin ehkä päässyt jo jonkin verran eroon tosta turhasta ressaamisesta. :)

Ritva kirjoitti...

Onpa ihania skräppejä - ja molemmat naiset niin herttaisen ja suloisen näköisiä - ehkä tuo nuorempi vähän enemmän sitä luokkaa :)
Muuten - muistelen, että olet tehnyt joskus jonkun jutun tästä Tim Holzin musteenlevitystekniikasta, mutten löytänyt....