sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Paljon toivottu tutorial...Megapostaus siitä, kuinka kortti valmistuu (osa 1)

Ensinnäkin pyydän anteeksi, etten aikaisemmin ole tätä postausta tehnyt. Tätä on pyydetty jo tosi monesti, en vaan jostain syystä ole saanut aikaiseksi, kenties syynä se, että tämä todella on megapostaus..paljon tekstiä ja paljon kuvia.
Tässä se nyt sitten kuitenkin tulee, toivottavasti jaksatte lukea ja toivottavasti tästä nyt sitten tuli toiveiden mukainen/tästä on apua jollekin. Esittelen ensimmäisenä yhden ja mieluisimman tavoistani tehdä kortteja. Aina en tällä samalla kaavalle tee, joten näitä tulossa joskus vielä lisää.

On päiviä, jolloin tekee mieli väritellä leimakuvia. Leimaan aina samaa leimakuvaa useamman ja värittelen kaikki kerralla (kuvassa Art Impressionin hauska täti). Väritän useamman kuvan kerralla ihan siitä syystä, että jos väritän yhden kuvan tänään ja toisen huomenna, saattaisi kaikista kuvista tulla samanvärisiä. Näin siis tulee testattua eri värejä ja korteistakin tulee näin eri sävyisiä. Leimakuvat leimattu Mementolla ja väritykset Copic tusseilla.

Tulee sitten seuraava päivä...tai sitä seuraava päivä..
Leimakuvat on väritetty ja valmiina ja taasen on vähän omaa aikaa. Leikkaan jokaisen leimakuvan erikseen ja alan etsimään sopivia papereita. Paperit valitsen leimakuvan värien perusteella, tässä tapauksessa korttiin tulee oranssia ja vihreää.
Ensimmäisenä käyn läpi silppulootan ja sitten isommat paperit, Otan useampia papereita leimakuvan alle myöhempää valkkausta varten, ja kun olen löytänyt muutamia papereita, siirrän tuon kasan sivuun. Teen näin jokaiselle värittämälleni leimakuvalle. Kasaan siis 4 korttia samanaikaisesti.

Kun kaikkiin kortteihin on papereita valkattu, alan miettimään, millä kaavalla kortin tekisin eli siis miten paperit asettelisin. Joskus haastemalli helpottaa tätä, joskus taasen haluan tehdä kortin aivan oman pääni mukaan. Pyörittelen papereita ja vertaan sävyjä toisiinsa. Aika usein "kehystän" valitsemani paperinpalat valkoisella tai mustalla kartongilla. Jostain syystä silmä vaan tästä tykkää, muuta syytä siihen ei ole. Kun olen tyytyväinen papereihin ja asetteluun, teippaan kaksipuoleisella teipillä paperit taustaan. Tässä vaiheessa lisään myös yleensä nauhaa, mikäli sellaista laitan.
Huom! Tässä vaiheessa teen myös kaikki muut 3 korttia samaan pisteeseen ja kun kaikissa korteissa on paperit valmiina, siivoan pöydän ylimääräiseksi jääneistä papereista, silpusta ja teipin suojapapereista. Pöydälle jää vain 4 tällaista kortin raakaversiota.
Ja jos haluat tekstin korttiin, mallaa sitä myös tässä vaiheessa. Itse päätin tässä vaiheessa, että oikeaan nurkkaan laitan vain numerot.

Tyhjä, siisti pöytä joten on aika alkaa sotkemaan taasen. Kortti kerrallaan alan etsimään sopivia koristeita. Tähän korttiin halusin tehdä kukka-asetelman. Mietin ensin oransseja kukkia, mutta sitten valitsinkin vihreän siitä syystä, että muuten kortista olisi tullut liian oranssinen ja kukat ja leimakuva olisivat "riidelleet" huomiosta. Kun valitsee hieman eriväriset kukat, niin leimakuva kuin kukatkin tulevat kauniisti esiin ja ovat ihan sulassa sovussa, sointuen kuitenkin hyvin yhteen koska leimakuvassa on vihreää. Asettelen kukat, lehdet ym asetelman tarvikkeet irtonaisina ensin kortin päälle ja kun olen tyytyväinen asetelmaan, liimaan koristeet Glue dotseilla taustaan.

Kun kukat on kiinnitetty korttiin on aika miettiä, että mitä kaikkea muuta voisin korttiin vielä lisätä. Koristeita nurkkauksessa vaikka minkämoista ja käyttääkkin niitä pitäisi eikä vain ihailla. Lisäsin vähän timantteja, pari helmipiikkiä, numerot siirtokuvilla ja mustalla kynällä tein paitaan kuviointia ja vähän ompeleita papereihin. Tässä vaiheessa totean kortin olevan valmis, koska en keksi, mitä muuta voisin korttiin lisätä :D

Tässä kortti vielä mustaa taustaa vasten kuvattuna.

Ja kuten sanoin, teen yleensä aina 4 korttia samanaikaisesti. Tähän oikeastaan monta syytä. Yksi syy on se, että on päiviä jolloin tämä kasaaminen vain tuntuu kivalta ja saan tehtyä sitä suht nopsaan ilman tuskaa. Toinen syy on, että säästän aikaa, kun teen vaihe kerrallaan, välillä pöydällä paperit, sitten pöydän siivous ja sitten koristeet esiin. Mikäli teen yhden kortin kerrallaan, on sotku aivan yhtä kamala ja aikaa mennyt tuplasti enemmän kaikkien välineiden ja koristeiden esille ottamiseen. Ja yksi syy on tuo, että tulee tosiaan käytettyä eri värejä, eikä kaikista tule aina vaaleanpunaisia hempeilykortteja.

Tällaisia pelkistettyjä kortteja teen siitä syystä, että monella on "kipuraja", mitä kortti saa maksaa. Itsetehty kortti halutaan, mutta mieluummin ilmaiseksi tai jos ei ilmaiseksi niin halvalla sitten ;D Isojen kukkakoristusten teko näihin halpoihin kortteihin on mahdotonta, joten hyvin simppeleillä koristuksilla teen osan korteista ja monesti käytän paperikukkasia. Ja on toki myös ihmisiä, jotka yksinkertaisesti pitävät hyvin pelkistetystä.
Yksi, kaksi, kolme...mutta missä neljäs kortti??
Yksi korteista oli vaaleanpunainen ja täynnänsä Bling-blingiä. Tein sen esimerkiksi, että on asiakkaita, jotka nimenomaan etsivät kortteja jotka hohtavat ja kimaltavat kilometrien päähän (just sellaista mistä en itse tykkää). Tuo kortti kuitenkin läksi uuteen kotiin nopsaan valmistumisensa jälkeen, enkä muistanut sitä kuvata.

Nyt se on tehty (huoks)...aurinkoista sunnuntaita kaikille!!

14 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Tämä oli kyllä kiva postaus, josta ainakin itse opin sen, että kannattaa tehdä montaa yhtä aikaa. Itselleni usein käy niin, että teen vain yhden kortin jollain leimasimella, sitten se jää varastoon.

Tuula kirjoitti...

Kiitos. Jos tajuaisi myös tehdä samalla kertaa monta korttia, ehkä saisi jotain valmiiksikin... ja pysyisi pöytä ehkä järjestyksessä... On meinaan aina niin täynnä tavaraa, ettei mahdu askartelemaan!

maiju kirjoitti...

Upeaa värin käyttöä ja upeaa asettelua... Mielestäni juuri näiden voimakkaiden värien kanssa sopii tuo musta tausta ihan kympillä... Se on aina niin pienestä kiinni ja kontrastista ;)

Kirsi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! On ihan mielettömän kiva nähdä kuinka muut rakentavat korttinsa kun itsellä on tapa että teen yhden kerrallaan. Pitääpä joskus kokeilla tuota että tekee useamman kerralla jotta tulisi tosiaan tehtyä erivärisinä =)

Taru Jehkonen kirjoitti...

Mä teen ihan samalla lailla kortteja kuin sinä - pääperiaattessa.

Yleensä tosin kerralla tekemäni kortit ovat erikuvilla varustettuja - mutta väritän yleensä aina useamman samaa kuvaa!

Sitten kokoon ja kerään niitä tuohon. JOskus voin kerätä jopa 10 kortin aineet kerralla ja sitten kokoamaan. VIimeiseksi koristeet.

Ja kun kukkasia yms. koristeita hakee kortteihin kerralla useampaan... niin joskus johonkin ideoitu juttu sopiikin paljon paremmin johonkin toiseen työn alla olevaan!

Jännä - yhtäläisyys ;D

noora kirjoitti...

Kiitos mahtavasta pläjäyksestä! Kyllä tuli kerrassaan upeita kortteja! Ja ihan varmasti lähtee loputkin tuosta kasasta hyvin pian uuteen kotiin!!

Miia kirjoitti...

Kiitokset kovasti kommenteista :)

Niinhän se on, että meillä kortteilijoilla on tätä aikaa aina liian vähän, joten on oltava tehokas jos meinaa jotain saada aikaiseksi.
Tällainen sarjatyö on siitä syystä hyvä, että siinä tosiaan säästää aikaa, saa paljon aikaiseksi ja vähemmällä siivouksella pääsee.

Tavallisesta sarjatyöstä tämä eroaa kuitenkin suuresti, koska tarkoituksena EI ole tehdä samanlaisia kortteja vaan nimenomaan näin tulee tehtyä täysin erilaisia kortteja eri värein ja eri koristein. Olen myös huomannut, että näin tulee tasaisemmin käytettyä erilaisia koristeita ja erikoisetkin värit mm kukista, nauhoista ja timanteista tulee käyttöön :)

Ja tottahan on myös, että näin tulee sitä yhtä leimasinta myös käytettyä heti useampaan kertaan ja voi taasen hyvällä omallatunnolla ostaa uusia, kun vanhoillakin kaikilla on tullut tehtyä ainaskii neljä korttia ;D

-Miia

Mindy kirjoitti...

Kiitti! Kyllä se on helppoa, kun sen osaa. Tuloksena neljä upeaa korttia...
Täytyykin kokeilla tuota sarja-valmistusta ainaskii joulukorttien kanssa - nythän niitä pitäis jo kiireellä valmistaa ;)

Hilkka kirjoitti...

Kiitos Miia ihanista ohjeista:) Minäkin kun aina väännän sitä yhtä kerrallaan niin on kyllä huusholli sen näköinen---kaik levällään ja mitään ei löydy.Nyt muuttuu tahti meilläkin...tai ainakin kesän jälkeen!

Outi kirjoitti...

Olipa mielenkiintoista lukea, miten teet kortteja! Kiitos! Pitääpä ehkä kokeilla tapaasi..

Mustan värin takia kortin värit kyllä erottuvat paremmin kuin valkoisella pohjalla, mutta valkoisella pohjalla ei näytä ihan niin synkältä.

meinaaja kirjoitti...

Tämäpä oli hyödyllinen postaus! Opin sen, että tosiaan kannattaisi värittää samantien monta leimakuvaa eri värein ja tuo pöydän putsaus välillä olis aika kova sana. Varsinkin, jos neiti herää kesken unien, niin ei jäis pöytä ihan niin karmeaan kuntoon!

Pipaiita/Carita kirjoitti...

Mä en nyt vaan pääse ohi tuosta "tässä kohdassa siivoan pöydän".. ei..ei kertakaikkiaan.. tule kaveli opettamaan tuo mulle, edes siinä kortin lopetusvaiheessa :D

Elina kirjoitti...

Tuota voisi itsekin kokeilla joku kerta, aivan liian usein sitä on jumittunut niihin omiin tiettyihin toimintatapoihinsa joista olisi kiva välillä päästä eroon. :)

Saako udella, että mitä pidät korteillasi hintana, varsinkin noilla joissa on runsaasti koristeita? Mitä omia olen myynyt niin 4,50-5,00€ on ollut sellainen normaali hinta, mutta noissa tekemissäsi kukkakorteissahan sen verran jo menee materiaaleihin! :D

Totta on, että käsin tehty kortti kuvitellaan olevan lähes ilmainen, onhan se sentään itse tehty eli mites se nyt kallis voisi olla. Huoh. Sitten samat ihmiset menevät kauppaan ja ostavat melkein samalla hintaa jonkun vuosipäiväkortin jota päivänsankarilla onkin sitten useampi samaa kappaletta. Onneksi kuitenkin löytyy niitäkin jotka ovat sitä mieltä, että kyllähän käsintehdystä maksaa täytyy ja osaavat arvostaa kortin yksilöllisyyttä. :)

Miia kirjoitti...

Elina;

Myyn kortteja ja hinnat vaihtelevat suuresti. Yleensa kortit välillä 4-7€, tilauskortteja teen välillä, joihin saa laittaa koristeita niin paljon kuin mahtuu eli pyyntö tulee että kunhan on näyttävä, hinnalla ei väliä.
Asiakkaita on monensorttisia, jotkut haluaisivat mieluusti kortit ilmaiseksi ja eiväthän "tavan immeiset" tiedä, kuinka paljon nämä askartelutarvikkeet maksavat.
Toiset sitten taasen ymmärätävät, kuinka paljon materiaalit maksavat ja näkevät myös, että kortin tekoon on tehty paljon työtä.
Sellaiset kortit, joissa "näyttävät" kukka-asetelmat, maksavat asiakkaalle yleensä n. 7€, koska tosiaan kukkiin ja muihin koristuksiin menee paljon rahaa.