sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Leikkimistä uusilla leluilla

Tilasin tällä viikolla Taitopuodista uusia leimasimia ja vähän muitakin leluja :) Nämä uudet magnoliat oli sellaisia "pakkosaadahetinyt"-siis aivan ihania kerrassaan! Tässä on yhdellä ja samalla leimasimella tehty 4 korttia. Tarkoitus oli tällä postauksella näyttää, että yhdestä ja samasta kuvasta saa tehtyä erilaisia kortteja käyttämällä pieniä kikkoja-ja tottahan toki aikaa :)
Sain sähköpostia tällä viikolla, jossa eräs utelias kortintekijä kyseli, voisinko tehdä postauksen, jossa tekisin yhdestä leimakuvasta useamman kortin ja kertoa, kuinka kauan minkäkin kortin tekemiseen menee. Tällä kertaa en kellottanut, ihan siitä syystä, että tein näitä parina päivänä ja iltana/yönä, en koskaan tee yhtä korttia alusta loppuun asti samalla kertaa :) Lyhyesti ja ytimekkäästi vastaukseni..yhden kortin tekemiseen menee...kauan ja vähän päälle :D

Ja tosiaan, tottahan se aina olisi helpompi värittää leimakuva, leikata spellbinderseillä johonkin muotoon, lisätä korttiin sellaisenaan ja kasata sitten ympärille koristuksia mielensä mukaan. Useastihan minäkin näin teen, mutta mukavaa on aina välillä käyttää kortin tekemiseen vähän enemmän aikaa ja mitä enemmän aikaa kortin tekemiseen käyttää-kyllähän se myös näkyy lopputuloksesta ja ennenkaikkea on hyvä muistaa..korttihan on hieno ja valmis, kun tekijästä siltä tuntuu, teki sen sitten millä tekniikalla hyvänsä tai missä ajassa tahansa :)

Ja sitten kortteihin :)
Tässä taustalla skräppipaperi, jonka valmista My Mind´s eye. Leikin hieman spellbindersin uudella stanssilla blossom, leikkaamalla jokaisella settiin kuuluvalla yhden ympyrän, jokatoisen mustalla ja jokatoisen valkoisella.
Leimakuvan tein kahteen kertaan, siivet leikkasin toisesta ja tytön kohotin 3D tarroilla astetta ylemmäs kuin siivet. En tykkää yhtään, kun esimerkiksi tuntosarvet leikataan niin, että niiden ympärille jää valkoista paperia, niinpä leikkasin tuntosarvet kokonaan poies ja lisäsin siirtokuva-arkista koukerot tuntosarviksi ja mielestäni toimii huomattavasti paremmin kuin että olisin jättänyt alkuperäiset tuntosarvet paikoilleen, joissa valkoista ylimääräistä paperia.Kuvän väritin copic tusseilla. Teksti ja pienet sydämet sekä tytön mekon kiekurat Melissa Frances siirtokuva-arkeista. Kukkia sitten vielä kulmaan ja niiden keskustoiksi noita suloisia ruusuja.
Sitten samainen tyttö, jonka taustalla tällä kertaa Memory Boxin paperi. Kukat tehty kahdella pienimmällä retrokukkaleikkurilla ja hieman saksilla terälehtiä taivuteltu. Kukat kohotettu 3D tarroilla lisätty hieman Stickles kimalleliimaa sekä keskustoiksi helmet. Tässä tyttö ja siivet on leikattu myös erikseen, mutta kerrosta ei ole välissä, eli siivet laitettu kaksipuoleisella teipillä suoraan tytön selkään. Tyttö väritetty kuivapastellikynillä. Siivissä Stickles kimalleliimaa. Teksti leimasimella. Tuntosarvet siirtokuva-arkista.

Tässä sitten olen leimannut kuvan taasen kahteen kertaan, mutta leikannut vain tytön irti paperista, toinen leimakuva on suoraan taustassa. Tytön kohotin taasen 3D tarrapaloilla taustasta, laittaen käsien kohtaan 3 kerrosta kohotarroja-näin kädet tulevat lähemmäksi ja tyttö näyttää siltä, kuin tulisi halaamaan :) Taustan olen tehnyt Distress musteella tuputtamalla mustetta tekemäni paperisen pilven reunan ylitse. Tyttö on väritetty kuivapastellikynillä. Tekstit ja kukat siirtokuva-arkeista. Taustapaperit Memory Box. Ja tytön siivissä taasen kimalletta niin, että varmasti riittää :D


Tässä sitten vielä yksi samalla leimakuvalla tehty kortti, jossa tuo keskustan neliö, lähtien valkoisesta reunasta, on kohotettu taustasta 3D tarrapaloilla. Perhostytöstä tälläkertaa leikattu siivet poies. Tyttö leikattu siis ääriviivojaan myöten irti, kohotettu 3D tarrapaloilla taustasta, kädet taas kolmella kerroksella jotta tulevat lähemmäksi. Ruusut myös uusi leimasimeni, joka magnolian myös ja aivan ihana, näitä tulee käytettyä varmasti tosi paljon!! Ruusut myös leikattu ääriviivojaan myöten irti ja kohotettu 3D tarrapaloilla. Kiekurat tytön mekossa sekä kukkien takana siirtokuva-arkista. Tyttö väritetty copic tusseilla ja vähän chalkseja sipaistu sinne tänne. Ja hirmuisesti en sälää tähän korttiin halunnut laittaa, koska tuo Crate Paperin paperi on aivan mielettömän ihana mun mielestä. Näissä skräppipapereissä on se ikävä puoli, etteivät nettikauppojen kuvissa pääse lainkaan oikeuksiinsa, mutta tuskin koskaan olen rumaa skräppipaperia ostanut :D
Näiden korttien myötä toivotan oikein aurinkoista sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille!!
Aijjuu, ja lopuksi vielä kysyisin, onko tarvetta laittaa copic tussien ym. värien nimiä/koodeja näihin postauksiin?? Voin toki tällaista alkaa tekemään, mutta en sitä viitsi "turhaan" tehdä, mikäli sille ei tarvetta :)


14 kommenttia:

omuli kirjoitti...

Aivan upeita kortteja kaikki ja uskomatonta, kuinka erilaisia kortteja voi saada aikaan samalla leimasimella.

TARJA L kirjoitti...

WAU, nämä on todella upeita kortteja kaikki ja uskomatonta kuinka erilaisia kortteja voi saada aikaan todellakin yhdellä leimasimella niitä hieman muuttamalla.

Tiina kirjoitti...

Aivan ihkuja kortteja. Sen jos kertoisit, että mitä paperia käytät kun värittelet copikeilla??

Sillä Silmukalla kirjoitti...

Toi leimasin on ihana, juuri se ihan-pakko-saada-heti-nyt :o) Aivan upeita kortteja olet tehnyt nyt ja ennenkin, ihania aina!!!

Paula kirjoitti...

Blogissani olis sulle jotain! :)

Miia kirjoitti...

Kiitos teille kommenteista ja ihanaa, että teillekin välittyy tuo, miten erilaisia kortteja voi saada samaisella leimasimella :)

Paperin valinta on SEKAIKKEINTÄRKEIN värittelyssä!! Ei väliä niinkään ole, millä väreillä värittelee, vaan paperin oikea valinta jokaiselle väritystekniikalle on se juttu, missä moni menee pieleen ja turhautuu ja ehken jopa hylkää jotkut värit ja päättää ettei juuri tämä tekniikka ole hyvä.

Teen papereista ja oikean paperin valinnasta postauksen lähiaikoina, koska käytän materiaalia sitten hieman myöhemmin pitäessäni Seinäjoella korttikurssin.

Mutta siis tässä linkki paperiin, joka mielestäni (ja monen mangapiirtäjän mielestä myös) paras paperi tusseilla värittämiseen.
http://www.greatart.co.uk/CANSONILLUSTRATIONPAD-marker-pads.htm

Paperi ei ole halvin mahdollinen, mutta mikäli tusseilla haluaa saada kunnon tulosta ja hyvää jälkeä, tämä vaan yksinkertaisesti on mielestäni parasta...värit eivät leviä, ja saa lisätä väriä useampaan kertaan eikä suttaa.

Ja oma mielipiteeni on, että mieluummin maksan kunnon paperista vähän enemmän, jos sillä saa hyvää jälkeä, kuin että ostan halvempaa ja väritys turhauttavaa, kun ei mikään tunnu onnistuvan.

StampARTic lehdessä Marianne oli löytänyt kopiopaperia, joka hänen mielestään toimii hyvin ja on edullista. Itse en tällaista ole kokeillut, mutta muistaakseni Pipaiitalla tietoa jostain samanmoisesta kopiopaperista, joten pirautampa hälle tässä tänään ja kysyn sitäkin merkkiä ja kokeilen.

Johanna kirjoitti...

Olet kyllä todella taitava kortintekijä! Nämäkin kortit ovat aivan upeita ja inspiroivia. Täytyy varmaan itsellekin hankkia tuo leimasin, kun se näyttää niin monipuoliselta ja söpöltäkin tietysti :)

Odotan mielenkiinnolla juttuasi paperinvalinnasta, sillä olen sen(kin) asian suhteen melko amatööri... Sen verran olisin kiinnostunut copiceistasi, että haluaisin tietää paljonko sävyjä sinulla on käytössä? Lähinnä että mikä määrä olisi sellainen, jolla pääsisi hyvin alkuun ja saisi väritettyä hyvännäköisiä kuvia.

Anonyymi kirjoitti...

Todella upeita kaikki!
Blogissani sinulle tunnustus:)

Ihanaa alkavaa viikkoa!

mummeli kirjoitti...

Todella upeita kortteja olet tehnyt. Kyllä ihan uskomatonta miten saatkin näin erilaisia kortteja samasta leimasta. Kiitos kun jaksat noita linkkejä laitella mitä olet käyttänyt missäkin, minä ainakin hyödynnän niitä itselleni kun on niin paljon kaikkea ihanaa tarjolla niin näistä saa käyttökelposia vinkkejä uusiin hankintoihin.

Leenamummi kirjoitti...

Kaikki kortit ihan loistavia, niinkuin aina.
Vaikea oli keksiä, mikä kaikkein eniten miellyttää, mutta ehkä se oli tuo keltainen versio, niiiin raikas näin kevättä odotellessa.
Niitä värien koodeja tuskin tarvitaan, emmehän me NIIN tarkkaan halua matkia, vaan jotain päätettävää itsellekin voi jättää.

Ansku Aarremaasta kirjoitti...

Aivan ihastuttavia kortteja olet tehnyt!Jokainen ihanasti väritetty ja tuo leima on tosi suloinen.Osaat kivasti yhdistellä värejä ja työsi jälki on aina siistiä ja viimeisteltyä.

maiju kirjoitti...

Upeita kortteja kaikki :)

Maaret kirjoitti...

Ihania kaikki, mutta se tieto ei liene kenellekkään uutta. Yksinkertaisesti olet vaan huippuhyvä askartelun monitaito-osaaja!!

myy ja vilijonkka kirjoitti...

tämä on kiva kun näkee kuin samalla leimalla voi saada monta erilaista korttia aikaan! ihania ideoita näissä korteissa! ihania värivalintoja!