sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

"tuunausta"

Moni tietääkin, että Priman useimmat kukkaset pakataan mitä hienoimpiin purkkeihin ja rasioihin. Nyt kun sain viimeisimmän Taitopuodin tilaukseni, jossa oli mm.Caboodles kukkasia peltirasiassa ja samassa tilauksessa tuli uusimmat Sarah Kay leimasimet, sain heti inspiraation tuunata peltipurkki uuteen käyttöön :) Väritin siis leimakuvan, Lucy&Kitty, copic tusseilla ja sitten Spellbindersin stansseilla tein kuvalle kehykset sekä taustan (eivät tietty näy kuvissa). Sitten Glue dotseilla kiinnitin kuvan rasian sisäpuolelle, hyvin pysyy :) Purkin päälle sitten kukkasia, jotka on kiinnitetty toisiinsa ruuvihaaraniiteillä. Lisäsin myös Priman lehtiä kukkien taakse ja nämä kiinnitin myös Glue dotseilla. Hieman pitsiä ja purkki on nyt vähän toisennäköinen ja mukava vieminen jollekin nuorelle tytölle vaikkapa korurasiaksi.
Viikonlopun aikana olen myös puulaatikoita maalaillut ja koristellut, niistä postausta sitten ensi viikolla :) Hääkortteja ja rippikortteja pitäisi myös alkaa tekemään oikein urakalla, juuri kun ajattelin, että joulukorttien teko voisi pikkuhiljaa alkaa niin alkoi tulla korttitilauksia, mutta mukavahan se, että tilauksia ja tekemistä riittää :)

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!!

12 kommenttia:

Taava kirjoitti...

Pienet rasiat onkin kivoja koristella ja antaa lahjaksi. Rasiasi on kaunis.

Satu K kirjoitti...

Todella kaunis rasia :o)

Leenamummi kirjoitti...

Kylläpä oletkin taas saanut hienon rasian aikaiseksi!
Varmaan jokaisen nuoren naisen unelmien täyttymys.

Susanne kirjoitti...

Todella kaunis rasia! Olen ihastellut Jenkkien tapaa koristella ja värkätä näistä metallisista rasioista vaikka mitä. Harmi kun niitä ei Suomesta löydy ( en ole ainakaan hokannut ), muutamat tilasin Jenkeistä mutta kokonsa puolesta nostavat postikuluja =/

Liinis kirjoitti...

Hei!
Blogissani on sinulle jotain... :)

-Liinis-

Ofelia kirjoitti...

Rasia on todella kaunis. Pitäisiköhän kokeilla, kun on itselläkin muutama tuollainen, kun on tullut kukkia tilailtua... Muuten, millaista paperia käytät, kun värität leimakuvia Copiceilla? Kuulin, että sellainen ohuempi paperi (nyt en osaa tarkemmin määritellä) kuin muunlaisia värejä käytettäessä olisi parempi, mutta jotenkin epäilyttää...

Pirkkis kirjoitti...

Onpa kaunis rasia! Mullakin löytyy noita purkkeja 6 kappaletta, mutta toistaiseksi ne on kukille varattuja ;o)

Ouna kirjoitti...

Aivan ihana rasia! :)

Tiina kirjoitti...

Ihana, mun pieni tyttö ainakin pyys het, et tee hälleki tollanen, mamma;) ehkä mamma kokeilee tehrä...

myy ja vilijonkka kirjoitti...

voi kuin ihana rasian olet tehny itselläni on kohta vuoden noita erilaisia purkkeja ollu odottamassa sitä hetkeä et saan niistä tehtyä kiovja koristeltuja! mut kyl pitää ihailla tätä purkkia! niin kaunis!

Miia kirjoitti...

Kiitos teille kovasti kommenteista :) Täytyy myöntää. että itselläni on monen monta projektia odottamassa jotaka odottavat päivää, kun inspiksen saan. Välillä sitä sitten saa itseään otettua niskasta kiinni, ja saa heti jotain valmista aikaiseksi eikä jää vaan ajatuksen tasolle :)
ihaniahan nuo peltipurkit ovat ja mukava sellainen on kyllä lahjaksi antaa, joten ehkä sain nyt syyn hamstrata kukkasia lisää :D

Miia kirjoitti...

Ofelia, anteeksi, vallan hyppäsin kysymyksesi yli.
Eli tosiaan tusseilla (copic ja promarker) värittäessäni käytän cansonin illustrator nimistä paperia, en sitä ohutta suinkaan. Jos värittää liian ohuelle paperille, näkyy kaikki sen paperin takaa. Tosin ihanteellista se on värittää, mutta sopii sarjakuvien (manga) tekoon, muttei varsinaisesti kortteiluun.