maanantai 17. elokuuta 2009

Lomat ovat ohi ja koulut ovat alkaneet

StampARTic tiimi teki Fiskarsin kanssa yhteistyössä artikkelin, jonka tarkoituksena oli tehdä koululaiselle askarrellen koulutarvikkeita ym. tarpeelllista. Tässä minun projektini.

Kansio, johon on näppärä laittaa tiedotteet ym. tärkeät laput koulusta, jotka repussa muuten menisivät ruttuun.
Sitten kolikkopussi avaimenperällä.

Heijastintahan tarvitaan aina,
kohta tulevat pimeät illat ja aamuisinkaan heijastimesta ei haittaa ole.

Kirjanmerkki

Ja sitten lukujärjestys junan ja junanvaunujen muodossa. Tästä lapset tykkäsivät kovasti :) Lappujen takana on magneetit, joten juna puuskuttaa jääkaapin ovessa.Ja sitten pieni tiedoksianto.Elämäntilanteeni on muuttunut sen verran, että minun oli pakko lähteä stampARTic tiimistä. Muutamat teistä jo ovatkin huomanneet, että en ole tehnyt viime aikoina projekteja lehteen. Tämä johtuu siitä, että Jorunn ystävällisesti antoi minulle aikaa miettiä päätöstäni rauhassa. Päätös oli todella vaikea, ja kiitänkin Jorunia siitä, että sain ensin pitää "lomaa" ja vasta sen jälkeen tehdä rauhassa päätökseni. Minulla ei kuitenkaan tällä hetkellä ole stampARTictille aikaa niin paljon kuin haluaisin, joten siksi tämä päätös. Toivon koko sydämestäni koko stampARTict tiimille kaikkea hyvää, olette aivan mahtava ja lahjakas tiimi, ja olen onnekas että olen saanut olla porukassanne mukana. Tulen kaipaamaan varmasti teitä!

And then a little announcement. My lifesituation have chanced so much, that I don´t have time to stampARTict anymore. Some of you have noticed, that I haven´t made to stampARTict projects lately, that´s because Jorunn gaved friendly me vacation, because I sayed, that maybe I have to leave from stampARtict. So, now vacation is over, and I have made my mind. It´s hard to leave from great and talented team, but I just don´t have time. I love you all, and I´m sure that I´m gonna miss you a lot! Thanks to you all this time, it was great to play with you! You all have big hearts and also you are so talented ladies! All best to each of you and also stampARTict!
Hugs, Miia

3 kommenttia:

Leenamummi kirjoitti...

Vallan hienoja kooulunaloitusaskarteluja!
Harmi, että jouduit jättämään StampARTic tiimin, olit ihana lisä siellä ja teit niin hienoja töitä! Toki ymmärrän, että aikasi käy niukaksi, aina ihmettelen, miten te monien lapsien äidit ehditte askarrella, kun minulla meinaa tehdä tiukkaa ajan kanssa ja askartelen sentään vain omiksi tarpeiksi eikä enää työstäkään ole haittaa;)
Oikein hyvää jatkoa Sinulle ja perheellesi!

Maaret kirjoitti...

Voi miten surullinen uutinen :( Lehden teamiin jää nyt kyllä valtavan suuri aukko ilman sinua! Olen suuri töittesi fani ja erityisesti aina sinun töitäsi on ollut ilo katsella. No positiivista on kuitenkin se, että omaa blogia kuitenkin päivittelet:)
Aivan ihastuttavia koululaisille tarkoitettuja juttuja olet askarrellut ja toi lukujärjestys on kerrassaan LOISTAVA!

Miia kirjoitti...

Kiitos Leena ja Maaret kommenteista ja mieltä lämmittävistä sanoista :)

Kyllähän se niin on, että aika meillä kaikilla rajallinen, varsinkin tosiaan kun on 3 lasta :)
Aion jatkossakin kyllä askarrella, askarteluhan juuri on se pieni hengähdyshetki päivässä, mutta nyt jää suuri osa tätä netissä olemista poies stampARTictin myötä, ja tämä suuri helpotus minulle tällä hetkellä.

Ehkä nyt jää aikaa enemmän keskittyä omaan blogiin ja tehdä tutorialeja suomeksi :)