perjantai 17. syyskuuta 2010

Kuinka valokuvaleimasimilla saa siistiä jälkeä (ilman että istuu leimasimen päällä :D)

Mukavaa perjantaita kaikille :)

Pikainen demo viikonlopun kunniaksi.
Olen tehnyt aiemmin koukussa kortteihin foorumiin postauksen, jossa kerron kera kuvien, kuinka paperi vaikuttaa leimaamisjälkeen. Arvontapostauksessa tätä asiaa kuitenkin kysyttiin/sivuttiin, joten kerrompa tämän sitten täällä omassa blogissakin.
Kysymys siis kuului, kuinka valokuvaleimasimilla saa tarkkaa jälkeä.
Leimasinten päällä ei siis tarvitse seisoa tai istua leimatessaan, yksinkertaisesti vain valitsee oikean paperin :)

Paperinpinta yhdessä musteen kanssa ratkaisee, millainen on leimaamisen laatu.
Leimamusteena käytän joko Versafinea tai Mementoa (Memento,mikäli värittelee tusseilla kuvaa leimaamisen jälkeen).

Nämä kuvat olen kaikki leimannut Versafinen mustalla musteella, eri papereille. Kuvasta näkee hyvin, kuinka eritasoinen leimaus on eri papereille!!

Lähdetään vasemmalta.
Kuva1. Liukaspintainen kopiopaperi (erinomainen tussiväritykseen myös!!)
-paperin pinta sileä ja vahamainen, joten tekee tarkkaa jälkeä eikä ota liikaa mustetta. Paperin pohjaväri valkoinen.
Kuva 2. Canson Illustration
-hieman mattamainen, ei aivan valkoinen paperi, suht tasainen paperin pinta, pinta imee mustetta hieman enemmän kuin liukaspintainen kopiopaperi.
Kuva 3. Fabrianon accademia
- hieman rösöinen pinta, matta, ei aivan valkoinen, imee mustetta aika paljon, leimausjäljestä tulee epätasainen ja monet pienet yksityiskohdat eivät leimaannu
Kuva4. Canson Montval
- pinta röpelöinen, matta, leimausjäki epätasainen-todella huono valokuvaleimasimille!!


Tässä vielä kuvat 1 ja 2 vierekkäin ja lähempää, jotta näette paremmin leimausjäljen eron ja sen, mitä tarkoitan sillä että jotkut paperit imevät mustetta enemmän kuin toiset ja leimakuvasta tulee tummempi tästä syystä.
Tämä asia on otettava huomioon myös värityksessä. Jos paperi imee paljon mustetta, musteen kuivuminen myös kestää kauemmin, eli on odotettava kauemmin ennenkuin alkaa värittämään ettei muste leviä.
Toivottavasti tämä vastasi kysymykseen ja tästä on hyötyä muillekin!

8 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Öö-öö-öö. Hyvät oli ohjeet, mutta yksi tärkeä asia jäi mulle epäselväksi: Mikä on valokuvaleimasin? En ole sellaisista kuullutkaan.. Heh.

Miia kirjoitti...

Valokuvaleimasin on sellainen leimasin, jossa kuvasta tulee aidon valokuvan näköinen, kuten käyttämässäni leimasimessa. Valokuvaleimasimissa usein varjotkin tulevat musteella, ei siis pelkkiä ääriviivoja, kuten useimmissa leimasimissa.

http://haka.iki.fi/askartelu/tekniikat/valokuvaleimasimet.htm

Toivottavasti tämä vastaus hieman selvensi asiaa :) Ja jos googlettaa sanan valokuvaleimasin, ja valitsee vielä kuvahaun, löytää lisää esimerkkejä ;D

Outi kirjoitti...

No nyt tuli rutkasti lisäinfoa! Kiitokset jälleen sinulle! Hei muuten, vielä kyselen tästä samasta asiasta, että luitko sen mun viestin, minkä laitoin KK:ssa? Siitä et jos lähetät mulle osoittees uudelleen, niin laitan sulle vielä yhden mattimyöhäsen lorukortin tulemaan..

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, Miia :)
-Oliveria-

Miia kirjoitti...

Outi, en ole viestiäsi huomannut. yritän sunnuntaina ehtiä sen etsimään, tai jos voit laittaa viestiä sähköpostiini miijjag@gmail.com, niin löydän viestin varmasti :)

Oliveria, ollos hyvä! Toivottavasti näillä vinkeillä onnistuu :)

Eleonora kirjoitti...

Hyvä postaus, kiitti!

Salma kirjoitti...

Mihin kaikkeen tätä liukaspintaista kopiopaperia voi käyttää, käykö vesivärit, copicit ym? Tossa liukaspintaisessa paperissa näyttää tosi hyvältä leimausjälki, pohja on valkoinen joten tietysti minua alkoi kiinnostaa tämä paperi, tähän asti olen leimaillut cansonin illustrationilla, mikä on myös oikein hyvä paperi. Kiitos paljon mukavista postauksista, on mukava oppia aina uutta.

Täti Punainen kirjoitti...

Samoja olen pohtinut, kiitos näistä hyvistä vinkeistä!=)